Saudi-Arabiaan loikannut huippuerotuomari viheltää jälleen Valioliigassa
Kuva: Getty Images
Jalkapallopiireissä kohahdettiin helmikuussa, kun julki tuli tieto siitä, että yksi maailman parhaista erotuomareista, Mark Clattenburg, siirtyy Valioliigasta Saudi-Arabiaan. Tästä käynnistyivät spekulaatiot siitä, loikkaavatko jatkossa myös tuomarit joukolla rahakkaampiin tehtäviin esimerkiksi Aasian markkinoille.
41-vuotiaalla Clattenburgilla on kuitenkin kolmen kuukauden ”ilmoitusaika” Valioliigan kanssa, joten jo helmikuussa tiedettiin, että hän voi esiintyä Englannissa vielä tänä keväänä. Tulevana viikonloppuna Clattenburg palaakin hommiin, sillä hän tuomitsee ottelun Everton-Burnley.
Tauko Valioliigasta on kuitenkin ollut pitkä, sillä Clattenburgin edellinen liigapeli oli 11.2. pelattu Arsenal-Hull. Tuomarin debyytti Saudi-Arabiassa tapahtui maaliskuussa, kun hän vihelsi Riyadissa Crown Prince Cupin loppuottelun.
Clattenburg vihelsi viime vuonna muun muassa FA Cupin loppuottelun, Mestarien liigan finaalin sekä EM-kisojen loppuottelun. Aiemmin meriittilistalta löytyy esimerkiksi vuoden 2012 olympiafinaali sekä vuoden 2014 UEFA:n Supercup. Noin moni arvo-ottelu kielii Clattenburgin mittavasta arvostuksesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta