Manchester United -valmentajan kritisoima puolustaja uhoaa: Aion osoittaa, että olet väärässä
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin laitapuolustaja Luke Shaw on saanut runsaasti kritiikkiä valmentajaltaan José Mourinholta. Vakavasta loukkaantumisesta täksi kaudeksi toipunut pelaaja on pelannut tammikuun lopun jälkeen vain kolmessa ottelussa.
Kritiikki on lähes jokapäiväistä ammattilaisurheilijan elämässä, mutta Shaw on saanut hieman poikkeuksellisesti osan palautteestaan median kautta. Eri valmentajat antavat palautetta erillä tavalla, mutta nykyään lehdistötilaisuuksissa ja haastatteluissa annettava kritiikki on harvinaisempaa.
– Hänen on vaikeaa päästä penkille. En voi verrata häntä Ashley Youngiin, Matteo Darmianiin tai Daley Blindiin. En voi verrata hänen harjoitteluaan, sitoutumistaan, keskittymistään tai kunnianhimoaan muihin. Hän on kaukana perässä, Mourinho sanoi huhtikuun alussa.
Nyt nuori englantilainen on sanonut Sky Sportsille oman puolustuspuheenvuoronsa.
– Kritiikki oli todella kovaa, mutta olen saanut palautetta aiemminkin. Tällä kertaa osasin käsitellä sitä hieman paremmin. Kun saavuin Unitediin, niin minusta keskusteltiin paljon ja se oli rankkaa ja uutta minulle.
– Olin tottunut saamaan positiivista palautetta ja kommentteja, mutta Unitediin saavuttuani se muuttui.
Vaikka Mourinho on antanut osan palautteestaan julkisesti, niin he ovat keskustelleet pelaajan kanssa myös kahdestaan.
– Kun tapaamiseni managerin kanssa loppui, niin sanoin, ”aion todistaa, että olet väärässä”. Uskon ja haluan tehdä sen. En pelkästään itseni takia, vaan myös kannattajien takia, jotka ovat tukeneet minua tänä aikana.
Shaw pääsi pitkästä aikaa pelaamaan, kun Man United voittoi Sunderlandin 3-0. Hän pelasi ottelussa 61 minuuttia.
– Oli todella tärkeää minulle, että sain pelata. Ne olivat hyvät 60 minuuttia. Olin pettynyt, kun en saanut pelata koko ottelua, mutta manageri oli positiivinen kanssani ja se oli hienoa nähdä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan