Liverpoolissa hiljennytään Hillsborough-tragedian vuosipäivään: ”Erityinen päivä koko maailmalle”
Kuva: Getty Images
Lauantaina tulee kuluneeksi 28 vuotta jalkapallomaailmaa ja erityisesti Liverpoolia järkyttäneestä Hillsborough’n katsomotragediasta, joka vaati 96 ihmisen hengen. Liverpool pelaa Valioliigaa vasta sunnuntaina, mutta seura muistaa katastrofin uhreja silti pelivapaana päivänäkin.
Tänään on ensimmäinen kerta, kun vuosipäivänä ei pidetä muistotilaisuutta Anfield Roadilla, sillä uhrien omaisten järjestö toivoi viimevuotisen messun jäävän viimeiseksi. Jatkossa muistotilaisuuksia vietetään vuorovuosina Liverpoolin anglikaanisessa ja katolisessa katedraalissa.
Liverpoolin joukkue puolestaan muistaa uhreja keskeyttämällä harjoituksensa hetkeksi. Manageri Jürgen Klopp ja kapteeni Jordan Henderson laskevat Anfield Roadilla kukkaset uhrien muistoksi ja joukkue seuran taustahahmoineen pitää minuutin hiljaisen hetken. Tämä tapahtuu klo 17.06 Suomen aikaa, sillä juuri sillä kellonlyömällä kohtalokas FA Cupin välieräottelu Nottinghamia vastaan keskeytettiin.
– Tämä on erityinen päivä koko jalkapallomaailmalle, mutta ennen kaikkea Liverpool-perheelle. On tärkeää, että me joukkueena muistamme tapahtumaa. Tiedän, että uhrien perheiden toiveesta tänä vuonna Anfieldilla ei pidetä messua. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö me muistelisi tapahtunutta asianmukaisesti, Jürgen Klopp sanoo The Guardianissa.
Liverpool kohtaa kierroksen ottelussaan sunnuntaina vieraskentällä West Bromwich Albionin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Athletic: Manchester Cityn sisällä uskotaan Pep Guardiolan poistuvan seurasta
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Athletic: Xabi Alonso on tehnyt valintansa