Valioliigan sarjajohtaja Chelsean manageri Antonio Conte harmittelee sitä, kuinka vaikeaa puolustajien on saada tunnustusta ja palkintoja hyvin tekemästään työstä. Liiga julkisti äskettäin ehdokkaansa Vuoden pelaaja -palkinnon saajaksi, ja puolustavin pelaaja ehdokaslistalla on keskikenttäpelaaja N’Golo Kanté (muut Eden Hazard, Romelu Lukaku, Zlatan Ibrahimovic, Alexis Sánchez ja Harry Kane). Italialaisvalmentajan mukaan esimerkiksi David Luiz olisi helposti ansainnut paikan ehdokkaiden joukossa. Viimeksi puolustaja on kuitenkin valittu vuoden pelaajaksi 12 vuotta sitten, kun John Terry johdatti Chelsean mestaruuteen ja sai kunnian vastaanottaa henkilökohtaisen palkintonsa. Kokenut brassitoppari David Luiz siirtyi Chelseaan PSG:stä kesän siirtoikkunan viimeisenä päivänä 32 miljoonan punnan (37,8 miljoonaa euroa) siirtosummalla. Siirtoa arvosteltiin aluksi kovaan ääneen, mutta David Luiz on hiljentänyt epäilijät kentällä antamillaan näytöillä. – Kun David saapui Englantiin, kuulin hänestä paljon pahaa. Hän oli kuulemma esiintynyt kehnosti eikä ollut puolustaja. Se oli suuri haaste paitsi hänelle, niin myös minulle, Conte toteaa. – Sanon Davidille aina, että on todella tärkeää keskittyä huolella. Hän pelaa meidän kannaltamme keskeisessä roolissa ja on suoriutunut todella hyvin. Haluan sen kuitenkin jatkuvan niin kauden loppuun saakka. – Kun hankimme hänet, luin lehdistä, että tuhlasimme paljon rahaa pelaajaan, joka ei ollut pärjännyt puolustajana, ja oli pelannut siksi keskikentällä. Kuulin kaikenlaista, mutta olimme varmoja, että hankimme todella hyvän pelaajan, josta voisi tulla taas yksi maailman parhaista puolustajista, Conte kehuu. – Paikka kolmen puolustajan linjassa keskimmäisenä pelaajana on Davidille täydellinen. Hänellä on sille paikalle hyvä tekniikka, hän on vahva ja hänellä on siihen tarvittava luonne. Conten ihmetellessä David Luizin ja muiden hyvien puolustajien syrjintää ehdokaslistalla, hän ottaa esimerkiksi yhden jalkapallohistorian parhaista puolustajista oman kotimaansa puolelta. – Puolustajien on vaikeampi saada palkintoja, eikö niin? Siksi Paolo Maldinia ei koskaan valittu vuoden pelaajaksi eikä maailman parhaaksi pelaajaksi. Puolustajia rangaistaan. Chelsea kohtaa Valioliigan huippuottelussa sunnuntaina Manchester Unitedin. Lähde: Goal

LUE MYÖS: