Pep Guardiola ylistää syöttökoneensa monipuolisuutta: ”Niin voi tehdä vain nöyrän pelaajan kanssa”
Kuva: Getty Images
Belgialainen Kevin De Bruyne kirjautti itselleen kaksi maalisyöttöä, kun Manchester City kukisti lauantaina Southamptonin 3-0. De Bruynen kauden maalisyöttöjen kokonaismäärä on nyt 13, ja sillä määrällä hän johtaa koko Valioliigan syöttötilastoa.
25-vuotias De Bruyne pelasi lauantaina Cityn hyökkäyksen oikealla laidalla, mutta pelipaikka on vaihdellut kauden mittaan paljonkin. Yleisimmin hän on pelannut keskikentän keskustassa David Silvan rinnalla, mutta ajoittain manageri Pep Guardiola on peluuttanut De Bruynea myös keskikentän puolustavassa roolissa, keskikentän timantin vasemmalla laidalla ja myös hyökkäyksen kärkenä.
Katalaanivalmentaja jakaakin varauksetta kiitosta De Bruynen pyyteettömyydelle ja nöyryydelle. De Bryune on tehnyt tällä kaudella toistaiseksi vasta viisi maalia, kun osumia syntyi viime kaudella 16. Tämä on Guardiolan mukaan kuitenkin seurausta siitä, että De Bruyne hyväksyy mukisematta roolin kuin roolin.
– Noin ei voi tehdä pelaajalle, joka ei ole hyvä tyyppi tai nöyrä. Se ei onnistu, jos pelaaja ajattelee vain itseään joukkueen sijaan, Guardiola painottaa.
– Olen kysynyt De Bruynelta usein hänen mieluisinta pelipaikkaansa. Hän vastaa, että ”ei sen väliä, haluan vain pelata. Minä sopeudun.”
Guardiola myöntää, että De Bruynenkin otteet ovat viime aikoina ailahdelleet, mutta sen hän sanoo johtuvan omasta ylipeluutuksestaan. Ilkay Gündogan on ollut sivussa, ja Guardiola on epäröinyt antaa Fabian Delphille vastuuta.
– Minuutit ovat painaneet De Bruynen jalkoja, mutta on oma vikani, etten ole antanut enempää peliaikaa Fabian Delphille.
– De Bruyne on meille tärkeä pelaaja. Lähellä maalia hän on luovin kaverimme. Emme saa unohtaa, että hän on osunut maalipuihin seitsemän tai kahdeksan kertaa. Meille on tilastoitu 18 tolppavetoa tällä kaudella, ja 7-8 niistä on Kevin De Bruynelta. Olemme vähän epäonnisia, Guardiola muistutti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”