Valmentajalegenda tekee työnsä palkatta, jos seura putoaa sarjasta
Kuva: Getty Images
Legendaarinen Harry Redknapp nimitettiin tiistaina Mestaruussarjassa sijalla 20 majailevan Birminghamin manageriksi. 70-vuotias Redknapp seuraa pestissä Gianfranco Zolaa, jonka alaisuudessa Birmingham voitti vain kaksi peliä 24:stä.
Redknappin pesti kestää vain kolme ottelua, eikä niiden aikana ole mitään muuta tavoitetta kuin seuran säilyttäminen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Eroa putoamisviivaan on nyt kolme pistettä. Mikäli tavoite ei täyty ja Birmingham putoaa, ei Redknapp kuittaa työstään lainkaan palkkaa.
– En saa palkkaa, mutta ei se minua haittaa. Sopimukseeni sisältyy bonus. Se ei ole järin suuri, mutta sanoin heille itse, että ellen pysty pitämään seuraa sarjassa, en halua heidän maksavan minulle palkkaakaan, Redknapp kertoi BBC:lle.
Muun muassa Tottenhamia aiemmin valmentaneella Redknappilla oli viime kaudella samanlainen järjestely, kun hän työskenteli kauden päätteeksi Derbyn neuvonantajana.
– Sanoin heille, että jollen vie heitä nousukarsintaan, en halua rahaa. En olisi saanut mitään, ellemme olisi pelanneet noususta.
Redknapp valmensi Englannissa viimeksi yli kaksi vuotta sitten, kun hän luotsasi QPR:ää helmikuuhun 2015 saakka. Tuntuman puute ei miestä häiritse, jos pelaajien pääkopat vain ovat kunnossa.
– Se, jos joukkue voittaa vain kaksi peliä 24:stä kertoo, ettei tehtävä ole helppo. Meidän täytyy kuitenkin uskoa itseemme ja joukkueeseen. Olen ollut tällaisissa tilanteissa ennenkin ja olen valmis haasteeseen.
Jos Birminghamin sarjapaikka säilyy, Redknapp vaikuttaisi olevan valmis pidempäänkin pestiin. Eikä konkari epäile joukkueessa piilevää potentiaalia.
– Jos säilymme, joukkueella on potentiaalia yltää ensi vuonna nousukarsintoihin. Jos osaa asiansa, ei ole vaikeaa koota hyvää joukkuetta Mestaruussarjaan. Pitää vain valita oikeat pelaajat, mutta ei ole tarpeen tuhlata suuria summia, Redknapp kuvailee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla