Valioliigajoukkue tehnyt vain 23 maalia kauden aikana – manageri: ”Maksavia katsojia on viihdytettävä”

Middlesbrough’n luotsi Steve Agnew myöntää Teesside Gazettessa, että hänen vastuullaan on tarjota viihdyttävää jalkapalloa seuran kannattajille.
Tässä vaiheessa kautta fokus on kuitenkin ainoastaan lopputuloksissa, eikä sillä ole mitään merkitystä, millä tavalla ne tulevat.
– Maksavia katsojia on viihdytettävä. Siksi he maksavat kovalla työllä ansaitsemiaan rahoja, Agnew toteaa putoamistaistelun keskellä.
Boro on tehnyt tällä kaudella vähiten maaleja Valioliigan kaikista joukkueista, sillä verkko on heilunut ainoastaan 23 kertaa 33 ottelussa. Maalinteon vaikeus on yksi suurimmista syistä sarjasijoitukseen.
Tulivoimaa joukkueessa pitäisi kuitenkin olla. Kokoonpanosta löytyy esimerkiksi nimimies Álvaro Negredo, jonka laukausmäärät ovat nousseet merkittävästi viime peleissä.
– En ole nähnyt sitä (tilastoa), mutta sanoisin, että töitä on tehty. Kyse ei ole vain Álvarosta vaan kaikista hyökkääjistä sen suhteen, millä tavalla luomme enemmän maalintekopaikkoja ja teemme maalin, kuinka syötämme, pelaamme ja keskitämme palloja vaarallisille alueille. Sen näkee harjoituskentällä, miettii Agnew.
Muuttuuko se yhdessä yössä? Se on erittäin vaikeata, mutta on löydettävä tasapaino sen hyökkäyspelin ja paikkojen luomisen sekä organisoidun pelin ja peleissä mukana pysymisen välille.
– Sanoisin, ettemme ole saaneet maaleja sen tueksi, mutta se käy mielestäni järkeen. Meidän on vain varmistettava, että saamme kontaktin useammin ja tarjottava enemmän keskityksiä tai syöttöjä vaarallisille alueille – on sitten kyse Álvarosta tai jostakin muusta kärkipelaajasta.
Boro aloitti kauden Aitor Karankan alaisuudessa. Agnew korostaa, ettei pelitavan muuttaminen ole ollut helppo tehtävä.
– Mielestäni analysoidessamme pelejä olemme ajatelleen erittäin paljon linjoja pitkin, jos emme ole voittamassa. Ajattelemme, kuinka alamme nyt voittaa pelejä, ja jos se merkitsee pallon pelaamista hyökkäyssuuntaan aikaisemmin, keskityksien antamista useammin ja laukaisupaikan hankkimista, meidän on otettava ne käyttöön harjoituskentällä.
– Muuttuuko se yhdessä yössä? Se on erittäin vaikeata, mutta on löydettävä tasapaino sen hyökkäyspelin ja paikkojen luomisen sekä organisoidun pelin ja peleissä mukana pysymisen välille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”

- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”