Sky: Manchester City tahtoo yhden maailman lupaavimmista pelaajista – Kolmanneksi nuorin Mestarien liigassa pelannut
Kuva: Getty Images
Belgialaisen Anderlechtin nuori keskikenttäpelaaja Youri Tielemans on herättänyt otteillaan lukuisien suurseurojen kiinnostuksen. Sky Sportsin mukaan yksi vahvimmin pelaajan perässä olevista seuroista on Manchester City, jonka uskotaan käyttävän jopa 300 miljoonaa euroa ensi kesän siirtoikkunan aikana.
19-vuotias Tielemans teki viime marraskuussa debyyttinsä Belgian todella laadukkaassa maajoukkueessa. Ensimmäisestä ottelustaan aikuisten seurajoukkuetasolla on puolestaan jo useita vuosia. Pelaaja oli vain 16-vuotias, kun hän pelasi ensimmäisen ottelunsa Belgian suurseura Anderlechtissa. Hän on myös kaikkien aikojen kolmanneksi nuorin pelaaja, joka on pelannut Mestarien liigassa. Hän pääsi vuonna 2013 pelaamaan Olympiakosia vastaan ollessaan vain 16 vuotta ja 148 päivää.
Tielemans aloitti uransa ammattilaistasolla puolustavana keskikenttäpelaajana, mutta tällä kaudella Anderlechtin valmentaja Besnik Hasi on nostanut häntä hieman hyökkäävämpään rooliin.
Tielemans on nuoresta iästään huolimatta kantanut usein joukkueensa kapteenin nauhaa, mikä kertoo pelaajan poikkeuksellisesta kypsyydestä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista