Valioliigassa tehtiin seuraennätys, jota ei olisi kaivattu – ”Alkaa kummitella mielissämme”
Kuva: Getty Images
Tony Pulisin luotsaama West Bromwich Albion varmisti sarjapaikkansa jo hyvissä ajoin, mutta huhtikuu oli joukkueelle surkeaakin surkeampi Valioliigassa.
Viime viikonlopun 0–1-tappio hallitsevaa mestaria Leicesteriä vastaan merkitsi sitä, ettei WBA onnistunut maalinteossa kertaakaan kuukauden aikana. Seura ei ollut koskaan aiemmin pelannut viittä liigaottelua peräjälkeen maalitta.
– Olemme pelanneet nyt viisi peliä ilman maalia, ja se alkaa kummitella mielissämme. Tarvitsemme vain yhden maalin päättääksemme kuivan kauden ja päästäksemme pois siitä kierteestä, korostaa konkaripuolustaja Gareth McAuley.
– Tällä hetkellä meillä on vaikea jakso eikä onni ole puolellamme. Teemme yhtä paljon töitä sekä pelaamme samalla tavalla ja samalla valmistautumisella. Emme vain saa tällä hetkellä maalia aikaan.
Tarvitsemme vain yhden maalin päättääksemme kuivan kauden ja päästäksemme pois siitä kierteestä.Leicester-kamppailussa West Bromwich onnistui luomaan tilanteita. Kyse ei ole siitä, etteikö palloa saataisi maalintekosektorille. – Tulimme laitoja pitkin ja pelasimme hyviä palloja maalille, mutta se viimeinen kosketus puuttui. Se ei ole vain osunut kenenkään kohdalle. Meillä oli joitakin maalintekopaikkoja, McAuley toteaa. West Bromwichilla on edelleen mahdollisuus yltää ensimmäistä kertaa 50 pisteeseen Valioliigassa. Se edellyttää kahta voittoa neljästä jäljellä olevasta pelistä. – Haluamme 50 pistettä, ja tuntuu siltä, että olemme sanoneet niin jo pitkään. Olimme jumissa 40 pisteessä, sitten saimme pari hyvää tulosta, ja ryhmänä olemme päättäneet saavuttaa sen, pohjoisirlantilainen summaa. West Bromwichin ottelut huhtikuussa 1.4. Manchester United – West Bromwich 0–0 4.4. Watford – West Bromwich 2–0 8.4. West Bromwich – Southampton 0–1 16.4. West Bromwich – Liverpool 0–1 29.4. West Bromwich – Leicester 0–1 Lähde: Birmingham Mail
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa