Mestaruussarja päätökseen – Valioliigan voittanut seura ensimmäisen kerran kolmannelle sarjaportaalle
Kuva: Getty Images
Blackburn Roversin historiallisesta valioliigamestaruudesta tulee ensi sunnuntaina kuluneeksi 22 vuotta, mutta vuosipäivää vietetään takuulla synkissä tunnelmissa. Tänään Blackburnista tuli ensimmäinen Valioliigan voittanut seura, joka putosi Englannin kolmannelle sarjatasolle Ykkösliigaan.
Blackburnille kokemus on hyvin harvinainen, sillä se on pelannut kahdella ylimmällä sarjatasolla yhtäjaksoisesti vuodesta 1980 lähtien. Putoaminen varmistui hyvin täpärästi, sillä sen erotti Nottinghamista ainoastaan huonompi maaliero.
Rovers hoiti kyllä oman hommansa, sillä se kukisti Mestaruussarjan päätöskierroksella Brentfordin maalein 3-1. Blackburnin maaliero oli kauden päätteeksi 12 maalia pakkasella, mutta kun Thomas Lamin Nottingham voitti samaan aikaan Ipswichin maalein 3-0, päätyi se maalieroon -10, ja säilytti siten sarjapaikkansa. Apu olisi kelvannut Bristol Cityltäkin, mutta kun Birmingham hoiteli Bristolin, oli Blackburnin putoaminen varmaa.
Blackburn siirtyi marraskuussa 2010 intialaistaustaisen Venky’s London Limitedin omistukseen. Vajaassa seitsemässä vuodessa seura on kokenut jo kaksi putoamista uusien omistajien hallussa. Valioliigasta Blackburn putosi keväällä 2012, joten Mestaruussarjassa se ehti pelata viisi kautta.
Blackburnin ohella Mestaruussarjasta sarjatasoa alemmas putosivat Wigan ja Rotherham, joiden putoaminen varmistui jo aiemmin. Wiganin kakkosvahtina toimi kauden aikana kokenut suomalainen Jussi Jääskeläinen.
Mestaruussarjan voittajana Valioliigaan nousi Newcastle. Valioliigaan matkaa niin ikään Niki Mäenpään Brighton, joka johti sarjaa vielä ennen päätöskierrosta, mutta jäi Aston Villan kanssa 1-1 -tasapeliin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”