Arsène Wenger ymmärtää hyökkääjänsä toiveen kotiin paluusta: ”Pahoittelen hänen vähäistä peliaikaansa”

Arsenal hankki viime kesänä reilun 20 miljoonan euron siirtokorvauksella hyökkäyksensä vahvistukseksi espanjalaisen Lucas Pérezin. Pérez oli tykittänyt edelliskaudella Deportivo La Coruñalle 17 liigamaalia, joten odotukset olivat ymmärrettävästi korkealla.
Kausi on kuitenkin ollut pettymys, eikä vähiten miehelle itselleen. Pérez on saanut peliaikaa vain 11 valioliigaottelussa (avauksessa kaksi kertaa), joissa maaleja on syntynyt yksi. Mestarien liigassa luottamus oli vieläkin vähäisempää. 28-vuotias espanjalainen myönsi La Voz de Galician haastattelussa, että olisi toivonut saavansa manageri Arsène Wengeriltä suuremman roolin.
– Kausi on ollut hankala, koska omasta mielestäni olisin ansainnut enemmän peliaikaa. En ehkä ole pelannut yhtä hyvin kuin muut, mutta jos olisin saanut enemmän minuutteja, olisin tehnyt myös enemmän maaleja ja antanut enemmän maalisyöttöjä, Pérez vakuuttaa.
Pérez antaa haastattelussa ymmärtää olevansa valmis palaamaan Deportivoon, jos Arsenalissa ei ole muutosta luvassa.
– Haluaisin osoittaa, että olen riittävän hyvä hankkimaan voittoja Arsenalille. Mutta jos he päättävät myydä minut, voin aina palata takaisin Deportivoon. Tiedän, että on olemassa seuroja, jotka haluavat hankkia minut ja tavoitteeni on pelata Mestarien liigassa. Kesällä kuitenkin näemme, onko Depor myös yksi vaihtoehto.
BBC kertoo Arsène Wengerin pahoitelleen omalta osaltaan Pérezin kovaa kohtaloa.
– Pérez on huippuhyökkääjä. En voinut antaa hänelle hänen haluamiaan ja ansaitsemiaan otteluita ja olen pahoillani hänen puolestaan. Haluaisin pitää hänet, jos jatkan managerina, mutta meidän pitää katsoa yhdessä, onko hänellä realistisia mahdollisuuksia saada peliaikaa, Wenger totesi.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”