Man Unitediin huhutun maalivahdin valmentajan mielestä pelaajan ei tulisi lähteä – ”Tietää mitä hänellä on täällä”
Kuva: Getty Images
Stoke Cityn päävalmentajalta Mark Hughesilta kysyttiin maalivahtinsa Jack Butlandin tulevaisuudesta seurassa.
Juuri noin 12 kuukauden loukkaantumisesta toipunutta maalivahtia on huhuiltu Manchester Unitediin, joka menettää mahdollisesti nykyisen ykkösmaalivahtinsa David de Gean tulevana kesänä. José Mourinhon kerrotaan pitävän Butlandia espanjalaisen mahdollisena korvaajana.
– Jack tietää, mitä hänellä on täällä. Hän on paikkansa vakiinnuttanut maalivahti hyvässä Valioliigaseurassa ja on otteillaan päässyt Englannin maajoukkueeseen. Joskus sanotaan, että Stokesta ei voisi päästä maajoukkueeseen, mutta Jack on osoittanut, että asia ei ole näin, Hughes kertoi Daily Starille.
Butland on loukkaantumisensa jälkeen pelannut vasta kolmessa valioliigaottelussa ja onnistunut saamaan tililleen jo ensimmäisen nollapelin. Hänen valmentajansa mielestä pelaaja ei ole kuitenkaan vielä täydessä kunnossa.
– Spekulaatioita oli käynnissä ennen Jackin loukkaantumista ja ne ovat jälleen käynnistyneet. Meidän tulee nyt keskittyä vain saamaan hänet täyteen kuntoon, jotta hän voi pelata jälleen viikosta toiseen ja palautumaan siitä.
Stoken entinen maalivahti Asmir Begovic lähti seurasta aikoinaan Chelseaan, mutta hän on jäänyt joukkueessa kakkosmaalivahdin rooliin. Hughes kertoi, että Butland tahtoo varmasti edustaa maataan ensi vuoden MM-kisoissa ja suurseuraan siirtymisessä on aina riski jäädä vaihtopenkille. Tämän seurauksena hän pitää Stokea maalivahdilleen parhaana seurana tulevaisuudessakin.
– Tunnen Asmirin, joten tiedän, että hän meni Chelseaan uskoen voivansa haastaa kenet tahansa ykkösmaalivahdin paikasta. Se oli hänen motivaationsa lähteä. Nyt hän ei ole saanut tuota paikkaa ja se turhauttaa häntä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Dramaattinen siirtosaaga päätökseen – Mateta jääkin Crystal Palaceen
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin