Mestaruuden perjantaina varmistanut Chelsea voitti Watfordin kauden toiseksi viimeisessä ottelussaan 4-3 -lukemin. Stamford Bridgelle saapunut yleisö sai siis todistaa Chelsealle hieman poikkeuksellisestikin avointa maali-iloittelua. Kotijoukkueen esityksestä paistoi se, että sillä ei ollut ottelussa enää suurta panosta. He lähtivät otteluun selkeästi kakkoskokoonpanollaan. Ottelun ensimmäinen osuma tuli reilun 20 minuutin pelin jälkeen. Vaikka Chelsea on jo varmistanut mestaruutensa, niin tätä maalia juhlittiin kuin uutta mestaruutta. Tämä johtui siitä, että maalintekijänä toimi uransa toiseksi viimeisen Chelsea-pelinsä pelannut seuralegenda John Terry. Yhteensä lähes 700 ottelua lontoolaisseurassa pelannut kapteeni on ilmoittanut jättävänsä Chelsean kuluvan kauden jälkeen. Terry ei ole urallaan edustanut mitään muuta seuraa.

OptaJoe

@OptaJoe
485 - John Terry scored his first Premier League goal since Jan 16th 2016, 485 days ago. Celebration.
Kuitenkin vain muutama minuutti maalinsa jälkeen Chelsea-kapteeni oli isossa osassa Watfordin tasoituksessa. Miehen pusku omalla rangaistusalueella epäonnistui täydellisesti ja sen seurauksena Étienne Capoue pääsi tasoittamaan ottelun. Ranskalaisesta tuli osumansa myötä kauden ainoa pelaaja, joka on onnistunut Chelseaa vastaan maalinteossa sekä koti- että vierasottelussa. Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin vielä yksi osuma. Cesar Azpilicueta pääsi laukomaan kauden ensimmäisen osumansa kulmapotkun jälkitilanteesta. 2-1 -maalin tehnyt Espanjalainen on urakoinut Chelsea-puolustuksessa kauden jokaisessa valioliigapelissä.

Ilotulitus jatkui toisella puoliajalla

Toisella puoliajalla jatkettiin siitä, mihin ensimmäisellä puoliajalla jäätiin. Vain neljä minuuttia oli kulunut, kun Nathan Aké kesytti pallon kauniisti rangaistusalueella. Puolustaja oli jo erinomaisessa maalintekopaikassa, mutta syötti vielä epäitsekkäästi Michy Batshuayille, jolla oli helppo työ laittaa pallo tyhään maaliin. Todella vähän vastuuta koko kauden aikana saanut belgialainen onnistui nyt toisessä perättäisessä ottelussa maalinteossa.

OptaJoe

@OptaJoe
3 - Michy Batshuayi has scored three goals from just four shots on target in the Premier League this season. Clinical.
Kuten ensimmäiselläkin 45 minuuttisella, niin Watford pääsi kuitenkin rokottamaan kotijoukkuetta lähes heti heidän maalinsa jälkeen. Yleensä niin luotettava Chelsea-puolustus päästi Daryl Janmaatin melko helposti purjehtimaan lontoolaisjoukkueen rangaistusalueelle ja hän laukoi pallon ohi torjuntavastuun saaneen kakkosmaalivahti Asmir Begovicin. Noin 20 minuuttia ennen loppua Watford-valmentaja Walter Mazzarri vaihtoi kentälle maanmiehensä Stefano Okakan. Hän onnistuikin maalinteossa ottelun ensimmäisellä kosketuksellaan. Chelsea ei saanut pelattua keskitystä pois rangaistusalueelta ja pallo ajautui lopulta Okakalle, joka pääsi laukomaan kymmenestä metristä lukemiksi 3-3. Chelsea iski kuitenkin vielä kerran. Vaihdosta kentälle tullut Cesc Fabregas sai pallon Willianilta rangaistusalueen rajalle ja espanjalainen ampui vaikean pallon hienosti verkon perukoille. Tämän jälkeen Sebastian Prödl otti vielä punaisen kortin. Tästä ei Watford enää toipunut, joten pisteet jäivät maalijuhlan jälkeen Stamford Bridgelle, jossa nähtiin päätösvihellyksen jälkeen jopa pienet ilotulitukset.

LUE MYÖS: