Brittilehti arvioi Will Jääskeläistä: ”Olisi ollut tuhkimotarina nähdä Jussin pojan nousevan järjestelmästä”
Kuva: Getty Images
Suomen entisen maajoukkuevahdin Jussi Jääskeläisen poika Will Jääskeläinen oli yksi kuudesta pelaajasta, joille Bolton Wanderers ei tarjonnut jatkosopimusta kauden päätteeksi.
Paikallislehti The Bolton News kuitenkin arvioi, että nuoremmalla Jääskeläisellä voi olla valoisa tulevaisuus lajin parissa.
”Olisi ollut tuhkimotarina nähdä Jussin pojan nousevan järjestelmästä ja tekevän uran Wanderersissa, mutta 18-vuotiaan on otettava askel taaksepäin ja kehityttävä ennen eteenpäin siirtymistä”, lehti kirjoittaa.
”Jake Turnerin kehittyminen nuorisopuolella jätti Jääskeläisen oman kehittymisen varjoonsa, ja myös seuran siirtoembargo jätti tämän ulos edustusjoukkuekaavailuista reservimaalivahtina. Häntä pidetään erinomaisena laukausten torjujana, ja kun työmoraalikin on yhtä vahva kuin isällä, Jääskeläinen Juniorilla on ehdottomasti tarjottavaa lajille”.
Jääskeläinen Juniorilla on ehdottomasti tarjottavaa lajille.Jääskeläinen allekirjoitti ammattilaissopimuksen kauden 2015–16 alussa, mutta hän ei pelannut ainuttakaan ottelua edustusjoukkueessa. Jääskeläisen ohella Macron Stadiumilta lähtevät ainakin Reece Wabara, Lewis Buxton, Liam Trotter ja Tom Walker. Bolton nousi ensi kaudeksi takaisin Mestaruussarjaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia