Valioliigajoukkue mokannut jo kolme rangaistuspotkua putkeen – laukoja ei vaihdu
Kuva: Getty Images
Southamptonin managerin Claude Puelin mukaan Manolo Gabbiadini jatkaa joukkueen rangaistuspotkujen laukojana Valioliigan päätöskierroksen Stoke-ottelussa, vaikka italialainen epäonnistui pilkulta Manchester Unitedia vastaan.
Maalivahti Sergio Romero torjui Gabbiadinin kudin keskiviikon ottelussa, joka päättyi maalittomaan tasatulokseen.
– Jos hän aloittaa pelin ja saamme rangaistuspotkun, niin kyllä, hän laukoo sen. Jää nähtäväksi, Puel kommentoi.
Toivottavasti saamme rangaistuspotkun ja teemme seuraavasta maalin, koska kolme edellistä eivät olleet hyviä.– Toivottavasti saamme rangaistuspotkun ja teemme seuraavasta maalin, koska kolme edellistä eivät olleet hyviä. Kyse oli eri pelaajista, mutta uskon seuraavan onnistuvan, ehkä sunnuntaina. Southampton on nyt epäonnistunut kolmessa rangaistuspotkussa peräjälkeen. Pilkulle ovat Gabbiadinin lisäksi päässeet Dusan Tadić ja Shane Long. Napolista tammikuun lopussa hankittu Gabbiadini, 25, aloitti Southamptonissa ryminällä, mutta viime viikkoina ruuti on ollut märkää. Kärkipelaaja on pelannut jo seitsemän ottelua putkeen ilman maalia. – Painetta ei ole, ei lainkaan. Olen tottunut paineeseen, ja Italiassa paine oli paljon suurempi, joten en tunne painetta täällä ollenkaan. Lähde: Daily Echo
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa