Liverpoolin entinen pelaaja sai uransa ensimmäisen päävalmentajapestin
Kuva: Getty Images
Takavuosina Leedsissä ja Liverpoolissa hyökännyt Harry Kewell on nimetty Kakkosliigan Crawleyn uudeksi päävalmentajaksi. Kyseessä on 38-vuotiaan Kewellin ensimmäinen päävalmentajapesti aikuisten joukkueessa.
Kewell lopetti pelaajauransa maaliskuussa 2014. Hän aloitteli valmentajauraansa Watfordin alle 23-vuotiaiden valmentajana. Tehtävä kesti kesäkuusta 2015 viime huhtikuuhun, jolloin Kewellille annettiin potkut. Kewell suorittaa parhaillaan UEFA:n ammattivalmentajatutkintoa.
– Harry osoitti haastattelussaan suurta intohimoa. Juuri sitä tarvitaan, jotta joukkue pääsee eteenpäin, Crawleyn jalkapallojohtaja Selim Gaygusuz sanoi seuran kotisivuilla.
Australialainen Kewell pelasi Leedsissä vuodesta 1995 vuoteen 2003. Kauden 1999-2000 päätteeksi Kewell valittiin Valioliigan vuoden joukkueeseen sekä sarjan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi.
Kewell siirtyi Liverpooliin kesällä 2003 ja pelasi seurassa viisi kautta. Hän pelasi Mestarien liigan loppuotteluissa vuosina 2005 ja 2007. Loukkaantumiset kuitenkin varjostivat Kewellin uraa jokaisella Liverpool-kaudella.
Kewell pelasi Australian maajoukkueessa kahdessa MM-turnauksessa. Vuonna 2012 hänet valittiin eräässä äänestyksessä Australian kaikkien aikojen parhaaksi jalkapalloilijaksi.
Crawley sijoittui Kakkosliigassa päättyneellä kaudella sijalle 19 ja säilytti sarjapaikkansa vain täpärästi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin