Times: Chelsea valmistautuu hyökkääjänsä lähtöön – 60 miljoonaa puntaa ja lupa myönnetty
Kuva: Getty Images
Chelsea-hyökkääjä Diego Costaa oltiin viemässä seurasta pois jo kesken kauden tammikuun siirtoikkunan aikana. Tuolloin lontoolaisseura onnistui pitämään hänet vielä joukkueessa, mutta The Timesin mukaan tilanne kesän siirtoikkunan aikana on toinen. Pelaaja tahtoo siirtyä muualle ja nyt Chelsean uutisoidaan olevan valmis antamaan hänelle lähtöluvan, kunhan tietyt ehdot täyttyvät.
Chelsean kerrotaan olevan valmis myymään Costa heti, kun löytyy ostaja, joka on valmis maksamaan hänestä 60 miljoonaa puntaa (noin 68 miljoonaa euroa).
Vahvimmin Espanjan maajoukkuehyökkääjää on viety kiinalaisseura Tianjin Quanijaniin, joka yritti tietojen mukaan hankkia pelaajan jo tammikuussa. Tuolloin tarjous oli huhujen mukaan reilusti nyt pyydettyä summaa suurempi, mutta hyökkääjän myynti kesken kauden olisi ollut vaikeammin paikattavissa.
Costa oli päättyneen valioliigakauden neljänneksi paras maalintekijä. Hänellä on mahdollisuus kasvattaa sesongin maalisaldoaan vielä lauantaina, kun Chelsea kohtaa Arsenalin Wembleyllä pelattavassa FA Cupin loppuottelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta