Leicesterin mestariryhmän johtotähti jätti seuralleen siirtopyynnön: ”Olen rakastanut jokaista hetkeä”
Kuva: Getty Images
Kun Leicester voitti sensaatiomaisesti Valioliigan mestaruuden keväällä 2016, kuului algerialainen Riyad Mahrez joukkueen ehdottomasti kantaviin voimiin. Mahrez teki kauden 39 ottelussa 18 maalia ja hänet valittiin koko liigan parhaaksi pelaajaksi.
Mestaruudenpuolustuskausi osoittautui huomattavasti tukalammaksi niin seuralle kuin Mahrezille itselleenkin, ja kauden edetessä myös manageri Claudio Ranieri joutui luopumaan paikastaan. Craig Shakespearen johdolla putoamispeikko karistettiin niskasta, mutta joka tapauksessa arki oli koittanut Leicesterille.
Nyt 26-vuotias Mahrez on jättänyt Leicesterille muodollisen siirtopyynnön.
– Leicesteriä kohtaan kokemastani syvästä ihailusta ja kunnioituksesta haluan olla heidän kanssaan täydellisen rehellinen ja läpinäkyvä. Siksi olen kertonut seuralle tuntevani, että minun on aika siirtyä eteenpäin, Mahrez sanaili tiedotteessaan Sky Sportsin mukaan.
– Keskustelin seuran puheenjohtajan kanssa viime kesänä. Sovimme silloin, että jään vielä vuodeksi auttaakseni joukkuetta puolustamaan mestaruutta ja menestymään Mestarien liigassa. Olen kuitenkin hyvin kunnianhimoinen, ja nyt kaipaan uusia kokemuksia.
Mahrez siirtyi Mestaruussarjassa pelanneeseen Leicesteriin Ranskan kakkosliigan Le Havresta tammikuussa 2014. Siirtosumma oli vain 370 000 puntaa. Jo keväällä 2014 Leicester juhli nousua pääsarjaan. Leicesterissä Mahrez nousi myös Algerian maajoukkueeseen, jonka kanssa hän on pelannut jo kolmessa arvoturnauksessa.
– Vietin Leicesterissä urani neljä parasta kautta ja olen rakastanut jokaista hetkeä. Aion vaalia suhdetta seuran ja mahtavien fanien kanssa lopun ikääni, ja toivon todella, että he ymmärtävät ratkaisuni ja kunnioittavat sitä.
Sky Sportsin mukaan Leicester ei haluaisi Mahrezista luopua, ja tekee niin vain ”merkittävää korvausta” vastaan. Mahrez allekirjoitti viime kesänä nelivuotisen jatkosopimuksen, johon ei kirjattu kiinteää ulosostohintaa.
Huhuissa Mahrezista kiinnostuneina seuroina on mainittu ainakin Arsenal, Monaco ja Barcelona.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista