Guardian: Tottenham puuhaa kesän ensimmäistä hankintaa – edullinen ja tuttu maalivahti
Kuva: Getty Images
Tottenham on halukas lunastamaan Pau Lópezin Espanyolilta itselleen. Asiasta kertoo The Guardian.
López on Spursille tuttu mies, sillä hän pelasi joukkueessa viime kauden lainalla. 22-vuotias veräjänvartija toimi kolmosmaalivahtina, eikä päässyt pelaamaan yhtään ottelua edustusjoukkueessa. Spursin reservimiehistössä López sai vyölleen seitsemän ottelua.
Hyvin marginaalisesta vastuusta huolimatta Tottenham on Guardianin mukaan luottavainen sen suhteen, että maalivahti haluaa siirtyä pysyvästi lontoolaisseuraan. Seurassa uskotaan myös, että Espanyol on halukas myymään.
Spurs on jo tehnyt Lópezista kahden miljoonan euron suuruisen tarjouksen. Summa voi nousta neljään miljoonaan, mikäli tietyt ehdot täyttyvät. Lisäksi Espanyol saisi prosenttiosuuden mahdollisesta seuraavasta seurasiirrosta. Tottenhamilla oli oikeus lunastaa López itselleen tammikuussa seitsemän miljoonan euron hintaan, mutta tuolloin Spursissa ajateltiin, että pelaaja on saatavissa edullisemmin tänä kesänä.
López oli Espanyolin ykkösmaalivahti La Ligassa kaudella 2015-16. Siihen nähden pudotus kolmosvahdiksi oli merkittävä heikennys miehen asemaan. Mikäli López siirtyisi Tottenhamiin, häntä ajettaisiin todennäköisesti ensin kakkosvahdiksi ja kenties pidemmällä aikavälillä Hugo Lloris’n korvaajaksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista