Tottenhamiin huhuttu puolustaja myöntää siirron houkuttelevan – ”Nyt voisi olla oikea hetki”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin on kerrottu tavoittelevan Ajaxin 25-vuotiasta Joël Veltmania. Hollannin maajoukkueen puolustaja on nykyisen seuransa kasvatti ja alakerran selkeä johtohahmo.
Veltman teki debyyttinsä amsterdamilaisseurassa vuonna 2012, mutta nyt jatko on auki. Hänellä on sopimusta jäljellä enää kesään 2018 asti, joten ilman jatkosopimusta pelaajan halutessaan Ajaxin tulisi luopua hänestä nyt, jos tahtoo pelaajastaan rahaa.
– Minulla on vuosi sopimustani jäljellä, joten luonnollisesti teen joko jatkosopimuksen tai minut myydään. Se on loogista, Veltman kertoi VI:lle.
– Ratkaisu asiaan syntyy lomani jälkeen, mutta siirto muualle on suurempi vaihtoehto kuin koskaan aiemmin.
Veltman paljasti, että Ajax on jo tarjonnut hänelle jatkosopimusta.
– Ajaxin tarjous on hieno ele, sillä se kertoo siitä, että he tahtovat minun jäävän. Nyt voisi kuitenkin olla minulle oikea aika katsoa muita vaihtoehtoja.
Puolustajan kanssa samassa maajoukkueessa pelaava Vincent Janssen edustaa Tottenhamia. Hän on yrittänyt jo houkutella Veltmania Lontooseen.
– Vincent Janssen on vitsaillut, että meistä tulee joukkuekavereita ensi kaudella, mutta mitään ei ole vielä tapahtunut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä