Kommentti: Lopultakin se on tajuttu – maalivahdeista kannattaa maksaa isosti
Kuva: Getty Images
– Isossa kuvassa se ei ole paljon rahaa, kun otetaan huomioon kuinka tärkeä maalivahti on.
Näin sanoi legendaarinen Peter Shilton pari päivää sitten BBC:n haastattelussa. Hän puhui Jordan Pickfordin siirrosta, jota tuolloin pidettiin lähes varmana.
Eilen Everton vahvisti ostaneensa Pickfordin Sunderlandista. Tiedotteen mukaan se oli Evertonin seurahistorian ennätyshankinta. Korvaus on alkuun 25 miljoonaa puntaa (28,5 miljoonaa euroa), mutta se voi nousta 30:een, mikäli tietyt ehdot täyttyvät.
23-vuotias Pickford on pelannut Valioliigassa vasta yhden kauden eikä hän ole debytoinut Englannin A-maajoukkueessa. Onko siis järkeä käyttää 25-30 miljoonaa puntaa tällaiseen kaveriin – ja vieläpä maalivahtiin?
Hyvin todennäköisesti on.
Maalinestäjä on myös pelinavaaja
Jalkapallomaailmassa on aina yliarvostettu maalintekijöitä ja aliarvostettu maalinestäjiä. Parhaiten se näkyy Ballon d’Orin voittaneiden pelaajien listassa ja kaikkien aikojen kalleimmissa pelaajasiirroissa. Ballon d’Oria on jaettu vuodesta 1956 lähtien. Tasan yksi maalivahti – Lev Jašin – on voittanut himoitun palkinnon. Siirtomarkkinoilla maailman kalleimman maalivahdin titteliä pitää puolestaan hallussaan Gianluigi Buffon. Juventus maksoi Buffonista 33 miljoonaa silloista puntaa Parmalle vuonna 2001. Enemmän on maksettu muun muassa Fernando Torresista, kun hän siirtyi Liverpoolista Chelseaan. 25-30 miljoonaa puntaa Pickfordista on riski, mutta tavallaan järkevä sellainen. Lopultakin jalkapallomaailmassa (hämmentävää että Englanti on kerrankin kehityksen etujoukoissa) aletaan ymmärtää maalivahdin arvo. Ehkä kehittynyt tilastointi on tehnyt sen, että valmennus- ja seurajohdot ympäri Eurooppaa huomaavat, kuinka suuri ero joukkueen tuloksissa voi olla maalivahdista riippuen. Eikä kyse ole pelkästään torjumisesta. Se on vain pieni osa maalivahdin työtä. Totta kai maalivahdin on torjuttava huipputasolla käytännössä virheettömästi. Mutta yhä tärkeämpää on, että maalivahti kykenee myös osallistumaan pelin avaamiseen ja muodostamaan omalle kenttäpuoliskolle ylivoimia. Ehkä juuri tätä kautta on ymmärretty, että maalilla on oltava kovan luokan pelimies, joka pystyy suorittamaan korkealla tasolla 90 minuuttia – ei vain yksittäisiä torjuntatilanteita.ME rikkoutumassa taas?
Pickfordin kohdalla voitaisiin muuten puhua yksittäistapauksesta, Ronald Koemanin suonenvedosta. Mutta kun kyse ei ole siitä. Yhä vahvemmin on nähtävissä trendi. Viime kesänä Claudio Bravo siirtyi Barcelonasta Manchester Cityyn 15,3 miljoonan punnan kaupassa. Hän oli vajaan vuoden ajan kaikkien aikojen kolmanneksi kallein maalivahti – heti Buffonin ja David de Gean jälkeen. Nyt hän on sijalla viisi. Edelle ovat kiilanneet Pickford ja jo häntä ennen Ederson, jonka City osti Benficasta 34 miljoonalla punnalla aiemmin tänä kesänä. Se oli muuten punnissa uusi maalivahtien maailmanennätys. Ja lisää on todennäköisesti luvassa. Gianluigi Donnarumma ilmoitti eilen edustajiensa suulla, ettei hän aio tehdä jatkosopimusta AC Milanin kanssa. Real Madridin ja PSG:n sanottiin hypänneen pystyyn välittömästi. 18-vuotias maalivahti on äärimmäisen haluttu pelaaja siirtomarkkinoilla, ja hän voi hyvinkin laittaa taas maalivahtien siirtoennätyksen uusiksi. Miksi? Annetaan Shiltonin vastata. – Maalivahti on tärkeysjärjestyksessä toisena, heti 20 maalia kaudessa iskevän hyökkääjän jälkeen. Joukkue ei voi olla hyvä ilman hyvää maalivahtia.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Manchester City pettynyt lainapelaajansa tilanteeseen – neuvottelut pian käyntiin
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa