Man Unitedin kiinnostus hiipui? Toisen seuran kerrotaan johtavan kisaa huipputopparin allekirjoituksesta
Kuva: Getty Images
Liverpoolilaisseura Everton johtaa nyt kilpailua Burnleyn 24-vuotiaan topparin Michael Keanen allekirjoituksesta, kertoo Liverpool Echo.
Lehden tietojen mukaan Everton on tehnyt englantilaisesta puolustuspään ykköskohteen siirtomarkkinoilla. Seurajohto kuitenkin pelkäsi, että siirto jäisi haaveeksi Manchester Unitedin kiinnostuksen myötä.
United kauppasi Keanen Burnleyn riveihin vuonna 2015. Mies solmi silloin kolmen ja puolen vuoden sopimuksen, mutta viime kauden mittaan huhuttiin mahdollisesta paluusta Old Traffordille.
United julkisti kuitenkin aiemmin tällä viikolla ruotsalaistoppari Victor Lindelöfin siirron, joten vaikuttaa siltä, että kiinnostus Keanea kohtaan olisi viilentynyt.
Evertonin managerin Ronald Koemanin tiedetään olevan Keanen ihailija. Hollantilainen on jo myöntänyt sen julkisesti.
Keanen hinnaksi on arvioitu 25 miljoonaa puntaa eli 28,5 miljoonaa euroa. Hän todennäköisesti lähtee Turf Moorilta vain siinä tapauksessa, että saa lupauksen säännöllisestä peliajasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”

- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”