Norjan maajoukkuemies palaa Bundesliigaan – West Ham teki pelaajalla sievoisen voiton

West Ham on tiedottanut myyneensä norjalaisen puolustavan keskikenttäpelaajan Håvard Nordtveitin Saksan Bundesliigan Hoffenheimiin. Sky Sportsin mukaan lontoolaisseura kuittaa Nordtveitista siirtokorvauksena kahdeksan miljoonaa puntaa eli noin 9,6 miljoona euroa.
Keskiviikkona 27 vuotta täyttävä Nordtveit pelasi West Hamissa vain yhden kauden. Hän saapui Valioliigaan vuosi sitten Bundesliigan Mönchengladbachista ilmaisella siirrolla, joten West Ham teki pelaajakaupalla sievoisen voiton.
– Kiitän Håvardia sitoutumisestaan ja kovasta työstään viime kaudella. Hän on erinomainen ammattilainen ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää Hoffenheimissa, West Hamin manageri Slaven Bilic kommentoi siirtoa.
Nordtveit pelasi West Hamissa kaikkiaan 21 ottelua. Maalitili mieheltä jäi kokonaan avaamatta. Hoffenheimissa miestä odottavat mahdollisesti Mestarien liigan haasteet, sillä sarjan neljänneksi sijoittunut joukkue selviytyi mukaan Mestarien liigan playoff-kierrokselle.
32 A-maaottelua pelannut Nordtveit pelasi Arsenalin organisaatiossa vuosina 2007-2011, muttei onnistunut tekemään läpimurtoaan Tykkimiehissä. Bundesliiga on norjalaiselle erittäin tuttu sarja, sillä hän pelasi jo kaudella 2009-2010 lainalla Nürnbergissä ennen peräti kuusivuotiseksi venähtänyttä jaksoaan Mönchengladbachissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Lehtitiedot: Liverpoolin kesän seuraava huippuhankinta on varmistunut!
- Sarjanousija Sunderland otti aimo askeleen takapakkia pelaajamarkkinoilla
- Marcus Rashfordin siirtoa Barcelonaan pidetään läpihuutojuttuna
- Athletic: Crystal Palace saa syyttää itseään Eurooppa-liiga-paikan menettämisestä
- Fabrizio Romano: Atlético Madridista on soitettu Chelsea-puolustajalle
- Manchester United on lähtenyt kartoittamaan paikkaajaa André Onanalle
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa