Watford nappaamassa Englannin nuorten maajoukkuemiehen – Pelaaja painottanut aina peliajan merkitystä
Kuva: Getty Images
Watford on lähellä hankkia riveihinsä Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaajan Will Hughesin. Hughes on paraikaa Puolassa nuorten EM-turnauksessa. Hän on yksi kahdeksasta Englannin joukkueen pelaajasta, jotka eivät ole vielä valioliigaseuran palkkalistoilla.
22-vuotias keskikenttäpelaaja on asunut Derbyssä kaksivuotiaasta lähtien. Hän aloitti uransa pikkuseura Mickleover Jubileessa ennen kuin siirtyi Derby Countyyn vuonna 2011. Nyt edessä on askel kohti pääsarjaa. Hughesin siirtosummaksi povataan noin yhdeksää miljoonaa euroa.
Hughes debytoi Derbyn edustusjoukkueessa jo 16-vuotiaana. Englannin nuorisomaajoukkueissa hän aloitti vuonna 2012. Ainoastaan Theo Walcott on pelannut Hughesia nuorempana Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Luotto Derbyssä on ollut suurta jo vuosikausien ajan, mutta vain kausi 2015-2016 meni piloille polvivamman takia.
Liverpoolin ja Arsenalin sanotaan tarkkailleen Hughesia jo vuosien ajan, mutta nyt näyttää siltä, että nuorukaisen valioliigaura alkaa Watfordissa Marco Silvan alaisuudessa. Hughes vaikuttaa rakentavansa uraa järkevästi ja välttävänsä paikkoja, joissa peliaika voisi olla kiven takana.
– Minut on yhdistetty kaikkiin mahdollisiin joukkueisiin siitä lähtien, kun täytin 16. En ole kuitenkaan halunnut mennä mihinkään, Hughes sanoi aiemmin Telegraphin haastattelussa.
– Valioliigan suurseuroissa on 20-21 -vuotiaita pelaajia, jotka eivät pääse edes nuuhkimaan pääsarjan peliä. Jotkut heistä ovat kai nyt onnellisia saadessaan rahat istuessaan reservijoukkueen penkillä ja katsellessaan uransa lipumista ohi. Eivät he ajattele pidemmälle sitä vaihtoehtoa, että myöhemmin he voivat jäädä ilman seuraa.
– Minä en tiedä mitään pahempaa. Jotkut ovat tyytyväisiä istuessaan penkillä, mutta minä en pidä siitä yhtään. En voi kuvitellakaan, että minulle joskus kävisi niin, Hughes pamautti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Manchester Unitedille huojentava lopputulos
- Nyt jysähti: Aston Villan salainen ase lähtee Chelsean riveihin
- Nyt tipahti kova tieto David Ornsteinilta Rodrista
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Manchester Unitedille huojentava lopputulos
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- 20-vuotias lupaus ei saa vielä tilaisuuttaan Manchester Unitedissa
- Manchester City vahvistaa – jättisiirto on totta
- Jermaine Defoen päävalmentajapesti päättyi jo ennen kauden alkua
- MM-kisatähti lähtee Englannista – siirtosumma jopa 70 miljoonaa euroa
- Bournemouthin superlöydöille tulossa ehkä jatkoa – nyt kiikarissa on 18-vuotias hyökkääjäkolossi