Valioliigaseura sanoi ”ei” rahakkaille pre-season -peleille – toimitusjohtaja antoi selityksen

Valioliigaan noussut Brighton & Hove Albion kieltäytyi rahakkaista pre-season -otteluista muissa maanosissa.
Etelärannikon seura aikoo valmistautua tärkeään kauteen lähellä kotia. Torjuttuaan kosiskelut Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta se menetti lähemmäs miljoona Yhdysvaltain dollaria.
– Meille on tarjottu pelejä Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta Chris ja minä keskustelimme siitä hyvin pian nousun varmistuttua, toimitusjohtaja Paul Barber sanoo.
Brightonissa ollaan vakuuttuneita siitä, että tänä kesänä tärkeintä oli antaa manageri Chris Hughtonille mieluisa otteluohjelma.
– Sovimme – ja sovimme puheenjohtajan kanssa – että prioriteettimme tänä kesänä on saada joukkueemme kokoon Valioliigaa varten, keskittyä noihin neuvotteluihin, minimoida matkustaminen ja pitää jalat maassa, toteaa Barber.
– Jos säilymme Valioliigassa, nuo mahdollisuudet tulevat uudestaan. Meidän ei tarvitse tehdä sitä kaikkea ensimmäisenä kesänä. Meidän on valmistauduttava parhaalla mahdollisella tavalla, ja paras henkilö johtamaan meitä siinä on Chris.
Brighton aloittaa pre-seasonin harjoitusleirillä ja matalan profiilin harjoituspelillä Itävallassa. Edessä ovat myös ottelut Norwichin, Southendin ja Crawleyn vieraana.
Hughtonin miehistö pelaa Espanjan pääsarjaan noussutta Gironaa vastaan 1. elokuuta Espanjassa. Pre-season päättyy odotettuun kotiotteluun Atlético Madridia vastaan.
Lähde: The Argus
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin