Man United -pelaaja muisteli huipputärkeää rangaistuspotkua – ”Olen kusessa. Lauon täysillä silmät kiinni”
Kuva: Getty Images
Kaudella 2007-08 Manchester United ja Chelsea ratkoivat Mestarien liigan voiton rangaistuspotkukilpailussa.
Yksi tärkeimmistä onnistujista lopputuloksen kannalta oli kahdeksan vuotta manchesterilaisseurassa pelannut Anderson. Hän asettui laukomaan Chelsea-kapteeni John Terryn jälkeen, joka oli juuri liukastumisen seurauksena laukonut pallon tolpan kautta ohi.
– Istuin penkillä, ja Ryan Giggs sanoi ”Antakaa Andersonin laukoa yksi”, Anderson muisteli tilannetta Radio Grenalille.
Brasilialaispelaaja laitettiin siis kentälle lisäajan viimeisellä minuutilla, jotta hän pääsisi laukomaan yhden rangaistuspotkuista.
– En ollut koskenut palloon kertaakaan. Otin pelivälineen ja kävelin elämäni pisimmän kävelyn.
– Astelin pallon kanssa ja ajattelin, että on mahdottomuus olla tärisemättä. Tärisin jo nyt. Olin kauhuissani.
Chelsean maalivahtina oli Petr Cech, joka oli hetki sitten torjunut Cristiano Ronaldon rangaistuspotkun.
– Katsoin maalivahtia, joka oli jättiläinen. Cech levitti kätensä ja sanoin itselleni ”Olen kusessa. Minun tulee laukoa täysillä silmät kiinni ja rukoilla pallon menevän maaliin.
– Otin neljä askelta. Suljin silmäni ja pallo meni juuri hänen kätensä ohi.
Kolme laukojaa Andersonin maalin jälkeen Man United varmisti sekä rangaistuspotkukilpailun että Mestarien liigan voiton.
LUE MYÖS:
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin