ESPN: Man United ei aio myydä maajoukkuepuolustajaansa
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltalaismedia ESPN kertoo, että Manchester United aikoo pitää Phil Jonesin, 25, Old Traffordilla.
Jones teki vaikutuksen José Mourinhoon viime kaudella. Englantilaisen ja Marcos Rojon, 27, muodostama yhteistyö toimi jopa niin hyvin, että portugalilaismanageri halusi viivyttää Victor Lindelöfin, 22, hankintaa.
Puolen vuoden mittaisen kiinnostuksen jälkeen Lindelöf muutti Manchesteriin 31 miljoonalla punnalla aiemmin kesäkuussa. Ruotsalaisen saapumisesta huolimatta Mourinho haluaa pitää Jonesin the Red Devilsissä.
Jones haluaa päästä mukaan ensi vuoden MM-kilpailuihin. Vaikka Englannin päävalmentaja Gareth Southgate, 46, on ilmoittanut, ettei kisakoneeseen ole asiaa, jos peliaikaa ei tule säännöllisesti seurajoukkueessa, Jones haluaa kamppailla avauspaikastaan Man Unitedissa.
Jones esiintyi viime kaudella 26 kertaa manchesterilaisseuran peliasussa. Puolustaja kärsi nivelsideongelmista syyskuussa ja hän loukkasi varpaansa uudestaan maaliskuussa. Jones istui koko Eurooppa-liigan loppuottelun vaihdossa. Hän ei ollut kokoonpanossa EFL Cupin finaalissa eikä Community Shieldissä.
Mourinho haluaa silti säilyttää leveyden toppariosastolla, koska Man United pelaa ensi kaudella kansallisten kilpailujen lisäksi Mestarien liigassa ja UEFA Super Cupissa.
Rojo tulee tiettävästi pelikuntoon vasta joulukuussa, ja lehtitietojen mukaan Chris Smalling, 27, on vaihtamassa seuraa Valioliigan sisällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta