Englantilaisseura rikkoi siirtoennätyksensä – nappasi erittäin mielenkiintoisen pelaajan Portosta
Kuva: Getty Images
Mestaruussarjassa pelaava Wolverhampton Wanderers on rikkonut siirtoennätyksensä hankkimalla 20-vuotiaan Rúben Nevesin Portosta.
Puolustavassa roolissa keskikentällä operoivan Nevesin sopimus on viisivuotinen. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen, mutta mediassa sen on arvioitu olevan 15,8 miljoonan punnan eli vajaan 18 miljoonan euron luokkaa.
– Olen erittäin innoissani tässä seurassa pelaamisesta. Se on todella iso seura, ja toivon auttavani joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa, Neves toteaa Wolvesin verkkosivuilla.
– Olen aina halunnut pelata Englannissa, ja meillä on hyvä joukkue. Mielestäni pystymme tekemään hyviä asioita tällä kaudella. Tämä on minulle myös hyvä mahdollisuus tehdä taas töitä valmentajan (Nuno Espírito Santo) kanssa, jonka kanssa työskentelin viime vuonna.
Neves aloitti Porton junioripuolella jo 8-vuotiaana. Liigadebyyttinsä hän teki edustusjoukkueessa 17-vuotiaana elokuussa 2014.
Nevesistä tuli samana vuonna Mestarien liigan kaikkien aikojen nuorin portugalilaispelaaja. Ottelussa Maccabi Tel Avivia vastaan 18 vuoden iässä hänestä puolestaan tuli kilpailun kaikkien aikojen nuorin kapteeni.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”