Manchester Unitediin siirtymässä oleva Romelu Lukaku, 24, kävi tulevan seuransa lääkärintarkastuksessa lauantaina Los Angelesissa. – Tämä on mahdollisuus, jota olen aina halunnut lapsuudesta lähtien. Kun (Manchester United) kutsui minua, minun ei tarvinnut miettiä kahdesti. Joten olen todella onnellinen ollessani osa heidän historiaansa, Lukaku sanoi ESPN:n haastattelussa. Ex-seura Chelsea teki Evertonille viime hetken tarjouksen belgialaisesta maalitykistä, mutta tämä oli omien sanojensa mukaan jo tehnyt ratkaisunsa. – Annoin sanani, eikä minulla ole tapana katsoa taaksepäin. En ole katsonut sen jälkeen taakseni, ja valmistauduin jo henkisesti olemaan osa joukkuetta. Lukakulta kysyttiin, miksi hän valitsi Valioliigassa kuudenneksi päätyneen joukkueen, kun apajilla oli myös hallitseva mestari. Vastaus tuli napakasti. – Sanoisin, että ”Kuka sanoo ei maailman suurimmalle seuralle?” – Paras stadion Englannissa. Parhaat fanit. Tämä on täydellinen mahdollisuus. Olen aina sanonut, että haluan pelata joukkueessa, joka kilpailee kaikista mahdollisista pokaaleista. Lukakun mukaan tämän hetken United pyrkii dominoivaksi joukkueeksi, dominoivaksi voimaksi.
Mourinho on kaveri, jonka alaisuudessa olen halunnut pelata 10-vuotiaasta lähtien.
– Jos katsoo heidän historiaansa, se kertoo tarpeeksi. Tuon kaltaisen seuran osaksi pääseminen on asia, jota halusin todella paljon. Olen kiitollinen mahdollisuudesta, jonka he minulle antoivat. Lukaku paljasti keskustelleensa ennen päätöstään kaverinsa Paul Pogban ja Unitedin managerin José Mourinhon kanssa. – Mourinho on kaveri, jonka alaisuudessa olen halunnut pelata 10-vuotiaasta lähtien, joten on mahtavaa, että nyt minulla on taas mahdollisuus tehdä töitä hänen alaisuudessaan. Olemme olleet yhteydessä. Hän selitti minulle, millainen seura on ja mitä hän odottaa minulle.

LUE MYÖS: