Everton hankki jälleen uuden pelaajan – Haaviin molemmille valmentajaveljille tuttu puolustaja
Kuva: Getty Images
Jo heinäkuun lopussa uuden kautensa Eurooppa-liigan karsinnoissa aloittava Everton on mellastanut kesän siirtomarkkinoilla enemmän kuin yksikään muu valioliigaseura. Toffees on vahvistanut merkittävästi jokaista osa-aluettaan, mutta se piti myös kassan tasapainossa myymällä Romelu Lukakun jättisummalla Manchester Unitediin.
Maanantaina Everton tiedotti jälleen uudesta pelaajahankinnasta, mutta tällä kertaa rahaa ei tarvinnut liikutella. Laitapuolustaja Cuco Martinan sopimus Southamptonin kanssa päättyi kesäkuun lopussa, joten Martina siirtyy Evertoniin siirtokorvauksetta. 27-vuotiaan Martinan ja Evertonin sopimus on kolmivuotinen.
Martina on tuttu pelaaja sekä manageri Ronald Koemanille että tämän apulaisvalmentajaveljelle Erwin Koemanille. Ronald Koeman hankki puolustajan Southamptoniin kaksi vuotta sitten, ja Erwin puolestaan valmensi Martinaa tämän ammattilaisuran alkutaipaleella RKC Waalwijkissa.
– Everton on iso seura, jolla on paljon kunnianhimoa, joten odotan innolla ensi kautta. Tunnen tietysti managerin Southamptonista, joten tiedän, mitä hän haluaa ja hän tietää, mitä osaan, Martina kommentoi siirtoaan.
Ronald Koeman kertoo arvostavansa Martinassa etenkin tämän monipuolisuutta ja kykyä pelata oikean laidan lisäksi myös keskuspuolustuksessa tai keskikentällä.
Cuco Martina aloitti jalkapalloilun hollantilaisessa Feyenoordin akatemiassa. Maajoukkuetasolla hän edustaa kuitenkin piskuista karibialaista Curacaoa. Martina on pelannut Curacaon edustusasussa 30 maaottelua, ja hän toimii myös tuoreen Karibian-mestarin kapteenina.
LUE MYÖS:
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen