Antonio Contella lupa jopa ylittää Man Cityn törsäysennätys – Nämä neljä pelaajaa Chelsea haluaa
Kuva: Getty Images
Kun Manchester City tiedotti maanantaina laitapuolustaja Benjamin Mendyn hankinnasta 58 miljoonalla eurolla, nousi sen kesällä maksamien siirtokorvausten siirtosumma jo 218 miljoonaan puntaan eli noin 244 miljoonaan euroon. Koskaan aiemmin ei yksi seura ollut maksanut saman siirtoikkunan sisällä yli 200 miljoonan punnan siirtokorvauksia.
The Timesin mukaan Cityn ei tarvitse kuitenkaan potea yksinäisyyttä raharikkaiden tuhlarien leirissä, sillä mestaruutta puolustava Chelsea voi nousta kesän edetessä samaan kastiin. Antonio Contella on tiettävästi seurajohdon lupa käyttää siirtokassaa Cityn veroisesti, eikä italialaismanageri kiertele kertoessaan, että materiaali on toistaiseksi aivan liian ohut.
Toistaiseksi Chelsea on maksanut kolmesta hankinnastaan Álvaro Moratasta, Tiemoué Bakayokosta ja Antonio Rüdigeristä yhteensä 132 miljoonaa puntaa eli noin 148 miljoonaa euroa. Tämä ei kuitenkaan Contelle vielä riitä.
– Chelsea on mahtava seura, mutta juuri nyt emme saa sortua virheeseen – meidän täytyy parantaa kokoonpanoamme. Meillä on 16 kenttäpelaajaa ja edessä on neljä eri kilpailua. Tarvitsemme lisää pelaajia, Conte tunnusti alkuviikosta.
Times nimeää neljä pelaajaa, joista Conte on erityisen kiinnostunut. Tärkein ja arvokkain heistä on Juventuksen laitapuolustaja Alex Sandro, jonka markkina-arvoksi arvioidaan noin 67 miljoonaa euroa. Jos miehestä tuo summa maksettaisiin, tulisi brasilialaisesta maailman kallein puolustaja.
Myös Southamptonin hollantilaistopparin Virgil van Dijkin mahdollinen siirtokorvaus liikkuisi samoissa lukemissa. Van Dijkin uskottiin pitkään päätyvän Liverpoolin, mutta Saintsin ärähdettyä julkisesti Liverpoolin kaupankäyntimenettelyistä, Liverpool vetäytyi kaupasta. Lähtöhaluja van Dijkilla on edelleen, ja Conte seuraa tarkasti, kuinka tilanne etenee. Saksalaisen Rüdigerin hankinta tosin vähensi Chelsean topparin tarvetta.
Lisäksi Chelsean uskotaan tavoittelevan Swansean kärkimiestä Fernando Llorentea sekä Inter Milanin laitalinkkiä Antonio Candrevaa. Kummankin hinnaksi arvioidaan noin 28 miljoonaa euroa.
Edellämainitun nelikon lisäksi Conte havittelee Fluminensesta 20-vuotiasta brassihyökkääjää Richarlisonia.
LUE MYÖS:
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi