Lähde: Ruotsalaispelaaja on Man Unitedin varavaihtoehto, jos se jää ilman Ivan Perisiciä
Kuva: Getty Images
Manchester United on useiden lähteiden mukaan tavoitellut Internazionale Milanin Ivan Perisiciä itselleen lähes koko kesän ajan. Myös José Mourinho vahvisti alkuviikosta, että joukkue tahtoo ostaa vielä kaksi pelaajaa, joista toinen olisi laitahyökkääjä.
Perisicin siirtoa on kuitenkin veivattu edestakaisin jo pitkään, ja tällä hetkellä huhut kertovat, että joukkueet eivät ole lähellä yhteisymmärrystä pelaajan siirtokorvauksen suuruudesta.
Epävarmuus Perisicin kanssa on saanut joukkueen miettimään jo vaihtoehtoa siltä varalta, että Interin kanssa ei päästä sopuun kroatialaisen siirtosummasta.
Calciomercaton mukaan RB Leipzigissä pelaava 25-vuotias Emil Forsberg on manchesterilaisseuran seuraava kohde, jos Perisic jää saamatta. Lähde uutisoi, että Man United on valmis maksamaan Ruotsin maajoukkuemiehestä noin 50 miljoonaa euroa.
Forsberg syötti viime kauden 30 pelaamassaan bundesliigaottelussa huimat 22 maalia ja onnistui tekemään myös itse kahdeksan.
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin