Evertonin ex-pelaaja: Romelu Lukaku sortui yhteen virheeseen – ”Se ei miellyttänyt minua”

Evertonin entisen pelaajan Michael Ballin mukaan belgialaiskärki Romelu Lukaku, 24, sortui yhteen virheeseen liverpoolilaisseuran suhteen.
– Hänen maalilukemansa oli loistava, ja ihannetilanteessa sitä ei haluaisi menettää, mutta hänen seuraa koskevat lausuntonsa eivät miellyttäneet minua, Ball toteaa Liverpool Echo -lehdessä.
– Lopussa hän puhui seurasta lähes epäkunnioittavasti, ja uskon hänen tehneen virheen siinä, ettei hän halunnut olla mukana tällä Evertonin uudella matkalla, vaan tunsi aikansa Goodisonilla tulleen täyteen, hän lisää.
Evertonin viime kauden paras maalintekijä Lukaku siirtyi hiljattain Manchester Unitediin 75 miljoonalla punnalla eli vajaalla 85 miljoonalla eurolla.
Uskon hänen tehneen virheen siinä, ettei hän halunnut olla mukana tällä Evertonin uudella matkalla.
– On aina surullista nähdä pelaajien lähtevän Evertonista – etenkin, kun he ovat suoriutuneet niin hyvin kuin Romelu Lukaku, myöntää Ball.
– Evertonin kannalta 75 miljoonan punnan alustava siirtosumma on erinomaista liiketoimintaa ja poistaa joukkueen riippuvuuden hänestä: jos Lukakulla oli huono päivä, usein Bluesillakin oli. Nyt muiden pelaajien vastuulla on jakaa taakkaa maalinteosta.
Ball uskoo Lukakun onnistuvan odotusten mukaisesti Old Traffordilla ja portugalilaismanageri José Mourinhon alaisuudessa.
– Siitä ei ole epäilystäkään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”