Manchester Unitedin tänä kesänä hankkiman Victor Lindelöfin, 23, alku oli kaikkea muuta kuin vakuuttava, mutta manageri José Mourinhon usko ruotsalaistoppariin ei horju. Lindelöf oli pahasti tuuliajolla ensimmäisessä ottelussaan Los Angeles Galaxyä vastaan, eikä Real Madrid -ottelukaan sujunut toivotulla tavalla. Sittemmin pelaaja on kuitenkin parantanut otteitaan, ja Mourinho alleviivaakin kärsivällisyyden merkitystä. – Askel askeleelta. Benfica on jättiseura. Olen aina sitä mieltä, että Benficasta tulevat pelaajat ovat henkisesti valmiita, koska Benfica on iso seura ja vastuu heidän puolestaan pelaamisessa tekee pelaajista valmiita, portugalilainen miettii. – Portugalin liiga on kuitenkin erilainen, ominaisuuksiltaan erilainen, ja Benfica on yksi hallitsevista joukkueista, joten se on tottunut pelaamaan enemmän pallon kanssa kuin ilman palloa. Hän tarvitsee aikaa. Me aiomme antaa hänelle aikaa. Niin nuori pelaaja tarvitsee aikaa. – Manchester United on valtava seura, vastuu on valtava. Valioliigassa kyse on samasta asiasta, joten annetaan hänelle aikaa, mutta olen tyytyväinen siihen, mitä hän askel askeleelta tekee. Toppareista Eric Bailly on sivussa pelikiellon takia, joten Lindelöf saattaa tehdä virallisen United-debyyttinsä tiistaina 8. elokuuta pelattavassa Super Cupin ottelussa Real Madridia vastaan. Lähde: Manchester Evening News

LUE MYÖS: