Lähde: Tottenham haluaa Diego Simeonen pojan Serie A:sta
Kuva: Getty Images
Tottenham on vielä toistaiseksi ainoa valioliigajoukkue, joka ei ole hankkinut yhtään pelaajaa kesän siirtomarkkinoilla. Lukuisten italialaislähteiden kuten Gazzetta dello Sportin mukaan asiaan voi tulla muutos hyvinkin pian, sillä lontoolaisseura harkitsee tarjouksen tekemistä Genoan Giovanni Simeonesta.
22-vuotias Diego Simeonen poika teki viime kaudella läpimurtonsa Italian Serie A:ssa. Hän oli joukkueensa suurimpia valopilkkuja tekemällä 35 ottelussa 12 maalia. Lukema oli joukkueen ylivoimaisesti paras, sillä seuraavaksi eniten osumia tehneet pelaajat onnistuivat maalinteossa kolmesti.
Lähteen mukaan Tottenham ei vielä ole tehnyt tarjousta Simeonesta, mutta on hyvin lähellä sen tekoa. Aikailuun ei ole varaa sillä hyökkääjä on herättänyt kiinnostusta muissakin seuroissa kuten Fiorentinassa ja Torinossa.
Simeone pystyy kärjen lisäksi pelaamaan myös laitahyökkääjänä. Hän on pelannut Argentiinan nuorten maajoukkueessa, mutta maan kivikovaan A-maajoukkueeseen pääseminen vaatii vielä kovaa työtä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liverpool kompuroi jälleen! Tuomariratkaisu puhuttaa
- Manchester United voittoputkessa – Brighton nousi taistelemaan
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu