Pep Guardiolan ensimmäiseltä Manchester City -kaudelta odotettiin pokaaleja. Espanjalainen muokkasi välittömästi joukkuetta kesällä omannäköisekseen värväämällä seuraan suurella rahalla, Ilkay Gündoganin, Leroy Sanén, John Stonesin ja Gabriel Jesusin kaltaisia nimiä.
Kesällä eniten kohua herätti kuitenkin pitkäaikaisen ykkösvahdin Joe Hartin kohtelu. Englantilainen savustettiin Torinoon ja tilalle otettiin pahasti flopannut Barcelonan Claudio Bravo.
Varsinainen kausi alkoi vahvasti kuudella peräkkäisellä voitolla. Makeimpana naapuri Manchester United kaatui joukkueen kotinurmella. Syyskauteen mahtui vain neljä tappiota, mutta takkiin tuli jokaiselta kärkiseuralta. Liverpoolilta, Chelsealta ja Tottenhamilta.
Tammi-helmikuussa brittilehdissä puhutti Sergio Agüeron tilanne argentiinalaistähden pudottua nuoren Jesusin vahvan sisääntulon jälkeen vaihtopenkille. Brassin loukkaannuttua ensimmäisten peliensä jälkeen Agüero kuitenkin ansaitsi avauspaikkansa takaisin.
Kevätkaudella City hävisi vain kaksi ottelua. Toisessa Everton pieksi joukkueen neljän maalin erolla. Toisessa ryhmän löi Chelsea pudottaen heidät lopullisesti ulos Mestaruustaistelusta.
Kausi päättyi kuitenkin neljän ottelun voittoputkeen ja Citizens sinetöi itselleen päätöskierroksella kolmannen sijan sekä suoran Mestarien liiga -paikan.
Mestarien liigassa City sijoittui alkulohkossaan Barcelonan taakse, mutta selviytyi toisena pudotuspeleihin. Siellä kuitenkin tie nousi pystyyn jo neljännesvälierissä Monacon oltua vierasmaalierolla vahvempi.
Liigacupissa Cityn matka katkesi jo neljännellä kierroksella katkerasti Manchester Unitedin käsittelyssä. FA Cupissa Arsenal oli parempi välierissä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”tarkein”][vc_column][vc_column_text css=”.vc_custom_1501511416286{margin-bottom: 5px !important;padding-bottom: 0px !important;}” el_class=”clearfix”]
Tärkein pelaaja – Sergio Agüero
[/vc_column_text][vc_column_text]
Kuva: Getty Images
On yleinen harhaluulo, että Manchester Cityn viime kausi kaatui puolustukseen, sillä joukkueen maalisuhde on hyvin sopusuhtainen. Se teki viime kaudella kolmanneksi eniten osumia ja päästi neljänneksi vähiten. Yleisin Cityn viime kauden pistemenetyksiin oli siinä, että se ei onnistunut hyödyntämään maalintekopaikkojaan tarpeeksi hyvällä prosentilla. Tämän takia Sergio Agüeroa voi pitää tärkeimpänä yksittäisenä pelaajana, sillä hänellä on ennakkoon suurin vastuu maalinteosta.
Pep Guardiola lähtee ensimmäisen kerran urallaan kauteen siitä lähtökohdasta, että hän ei ole voittanut edellisellä kaudella yhtään pokaalia. Joukkueen pelityyli uusiutui espanjalaisvalmentajan tullessa lähes täysin, joten ensimmäiseltä kaudelta ei voinut liikaa odottaakaan. Nyt tilanne on toinen. Guardiola on saanut jo kahden kesän ajan hankkia isolla rahalla haluamiaan pelaajia ja saamaan joukkuetta sisäistämään hänen pelityyliään. Tulosta on tällä kaudella tultava. Jos joukkueen uudet hankinnat pääsevät Cityn pelaamiseen nopeasti sisään, niin on vaikea nähdä, miksi sitä ei tulisi.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”arvio”][vc_column][vc_column_text]
Arvio
Sija: 2
Uskomme, että Manchester City tulee parantamaan kaudesta 2016-17 yhdellä pykälällä. Taistelu kärkipään sijoituksista tulee olemaan todella tasaista, mutta Guardiolan todennäköisyyksiin ja toisteisuuteen perustuva pelityyli tuo pisteitä tasaiseen tahtiin.
Arviossamme Manchester City jäi vain niukasti kakkossijalle. Ratkaisevaksi tekijäksi nousi se, että alkukaudesta sen pelaaminen voi olla hieman sekavaa, sillä muutoksia viime kauteen on tullut todella paljon. Tämän seurauksena on odotettavissa pistemenetyksiä ja kun kausi lähestyy loppuaan, on jokainen piste tärkeä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”info-snippet”][vc_column][vc_column_text]
Tiesitkö: Manchester Cityn nimi ensimmäisenä 11 vuotena oli Ardwick FC.
[/vc_column_text][vc_column_text]
Kuva: Getty ImagesKelechi Iheanacho (Leicester)
Keskushyökkääjä, 20-vuotias
Iheanacho murtautui toissa kaudella Cityn edustukseen ja teki kahdeksan maalia Valioliigassa. Viime kaudella vastuu väheni ja nigerialainen jäi nokkimisjärjestyksessä Sergio Agüeron sekä Gabriel Jesúsin taakse. Vain viisi sarjapeliä avauksessa todistivat, että oli aika vaihtaa maisemaa.
Kuva: Getty ImagesEnes Ünal (Villarreal)
Keskushyökkääjä, 20-vuotias
Ünal ei pelannut koskaan otteluakaan Cityn paidassa. Potentiaalia lupaavalla turkkilaishyökkääjälle olisi mahdollisuuden tullessa ollut. Viime kaudella kärki mätti tehokkaasti 18 maalia Hollannin pääsarjassa lainalla Twenten väreissä. Villarreal voi saada Ünalista yllättävän kovan vahvistuksen.
Kuva: Getty ImagesAaron Mooy (Huddersfield)
Keskikentän keskusta, 26-vuotias
Australian maajoukkuemies Mooy oli viime kauden lainalla tärkeä tekijä Terriersin nousussa Valioliigaan. Keskikenttäpelaaja urakoi 48 peliä Mestaruussarjaa vahvoilla tehoilla (4 maalia, 7 maalisyöttöä). Cityssä Mooy ei pelannut ikinä yhtäkään ottelua.
Kuva: Getty ImagesNolito (Sevilla)
Vasen laitahyökkääjä, 30-vuotias
Nolito siirtyi viime kaudella Cityyn Celta Vigosta. Espanjalainen ei lunastanut Valioliigassa ennakko-odotuksia ja laituri teki 19 valioliigapeliin vain neljä maalia. Nolito avautui kesällä julkisesti myös sopeutumisongelmistaan. Ne johtivat lopulta paluuseen kotimaan kentille.
Kuva: Getty ImagesAleksandar Kolarov (AS Roma)
Vasen laitapuolustaja, 31-vuotias
Kolarov pyysi siirtoa pois Citystä, koska serbille ei ollut enää tarjolla roolia avauksessa. Ykkösvaihtoehdoksi oltiin hankkimassa Monacon nuorempi Benjamin Mendy. Edusti Cityä seitsemän kautta.
Kuva: Getty ImagesJoe Hart (West Ham, laina)
Maalivahti, 30-vuotias
Hart oli Cityn ykkösvahti viime kauteen saakka. Pep Guardiolan tullessa englantilainen kuitenkin korvattiin tylysti ensin Claudio Bravolla ja tänä kesänä Ederson Moraesilla. On melko selvää, että Hartin pelit Cityssä on pelattu. Mahdollisuus West Hamissa on tulevien EM-kisojen suhteen elintärkeä.
Kuva: Getty ImagesGaël Clichy (Basaksehir)
Vasen laitapuolustaja, 32-vuotias
Clichy pelasi viime kaudella noin puolittain pelit Kolarovin kanssa. Avausminuutteja tuli 24 sarjaottelussa. Kokeneen ranskalaisen sopimus päättyi, eikä sitä haluttu jatkaa.
Kuva: Getty ImagesPablo Zabaleta (West Ham, ilmainen)
Oikea laitapuolustaja, 32-vuotias
Zabaleta ei enää viimeisinä vuosinaan parhaimpaansa yltänyt, mutta argentiinalainen oli Cityn ykkösvaihtoehto pelipaikalle peräti seitsemän kauden ajan. Argentiinalainen kärsi myöhemmin loukkaantumisista, jotka verottivat peliaikaa. Kannattajien suuri suosikki vie pois mennessään runsaan annoksen johtajuutta Lontooseen.
Kuva: Getty ImagesBacary Sagna (Ilman seuraa)
Oikea laitapuolustaja, 34-vuotias
Ikääntyvälle Sagnalle ei enää solmittu uutta jatkosopimusta. Vastuu oli jo viime kaudella vähäisempää, sillä ranskalainen nähtiin vain 18 valioliigaottelussa Citizensin kokoonpanossa. Laitapuolustajien uudistusprosessin jälkeen tilaa konkarille ei enää jäänyt.
Kuva: Getty ImagesJesús Navas (Sevilla)
Oikea laituri, 31-vuotias
Navas ei päässyt Cityssä neljän kauden aikana Sevillan vuosiensa tasolle. Espanjalainen putosi viime kaudella rotaatiorooliin. Laituri palaa nyt vanhaan seuraansa.
Anthony Cáceres (Al-Wasl, laina)
Keskikenttäpelaaja, 24-vuotias
Pablo Marí (NAC Breda, laina)
Keskuspuolustaja, 23-vuotiasBruno Zuculini (Verona)
Keskikenttäpelaaja, 24-vuotiasAngus Gunn (Norwich, laina)
Maalivahti, 21-vuotiasDouglas Luiz (Girona, laina)
Keskikenttäpelaaja, 19-vuotiasAleix Garcia (Girona, laina)
Puolustava keskikenttäpelaaja, 20-vuotiasMarlos Moreno (Girona, laina)
Vasen laituri, 20-vuotias[/vc_column_text][vc_separator][/vc_column][/vc_row][vc_row el_id=”siirrotin”][vc_column][vc_column_text css=”.vc_custom_1497515686941{margin-bottom: 5px !important;padding-bottom: 0px !important;}” el_class=”clearfix”]
Pelaajasiirrot – saapuneet
[/vc_column_text][vc_column_text]
Kuva: Getty ImagesBenjamin Mendy (AS Monaco)
Vasen laitapuolustaja, 23-vuotias
City väänsi Mendystä pitkään kättä, kunnes 55 miljoonan euron tarjous oli tarpeeksi Monacolle. Summa oli suurin koskaan puolustajasta maksettu.
Mendy pelasi viime kaudella hyvässä roolissa ja 25 sarjaotteluun kertyi viisi maalisyöttöä. Ranskalainen on nopea laitapuolustaja, joka nousee tukemaan keskityksillään hyökkäyksiä. Monipuolinen pelaaja voi pelata myös keskikentän pohjalla ja laiturina.
Kuva: Getty ImagesKyle Walker (Tottenham)
Oikea laitapuolustaja, 27-vuotias
Walker on Citylle turvallinen hankinta. Englannin maajoukkuemies on pelannut useamman vuoden kovalla tasolla Tottenhamin riveissä. Miehen vahvuuksia ovat nopeus, oikea-aikaisuus taklauksissa ja leikkaukset laidalta boksin sisään.
Spurs suostui luopumaan Walkerista luotettuaan Kieran Trippieriin pelipaikan ykkösvaihtoehtona. Puolustaja halusi myös itse lähteä Lontoosta.
Kuva: Getty ImagesBernardo Silva (AS Monaco)
Oikea laitahyökkääjä, 22-vuotias
Silva oli Monacon viime kauden mestaruusjunan tärkeimpiä tekijöitä. Portugalilainen keräsi kahdeksan osumaa Ranskan liigassa ja syötti peräti yhdeksän maalia.
Silva on taitava pallonkäsittelijä, jolta voidaan odottaa näyttäviä ohituksia 1vs1 -tilanteissa. Syöttötaidot tekevät laiturista myös hyvän vaihtoehdon kymppipaikalle jakelemaan palloja hyökkääjille. Silva voi olla pitkäaikainen korvaaja ikääntyvälle David Silvalle.
Kuva: Getty ImagesEderson Moraes (Benfica)
Koska Claudio Bravon avauskausi Cityssä ei mennyt oppikirjan mukaan, Pep Guardiola suuntasi uudelleen maalivahtimarkkinoille. Haaviin tarttui Benfican Ederson Moraes.
23-vuotias Moraes nousi Benficassa muutamassa vuodessa Portugalin liigan maalivahtien eliittiin. Brasilialainen torjui 74 ottelusta 35 nollapeliä. Vahvimpia ominaisuuksia refleksit ja reagoinnit torjunnoissa.
Kuva: Getty ImagesDanilo (Real Madrid)
Oikea laitapuolustaja, 26-vuotias
Danilo saa Cityssä uuden mahdollisuuden näyttää kykynsä. Realissa brassi vaipui Dani Carvajalin taakse. Myös Chelsea oli perässä, mutta Guardiolan alaisuudessa pelaaminen houkutti puolustajaa enemmän. Sopii kummalle tahansa laidalle ja on mainio syötönkatkoja.
Douglas Luiz (Vasco da Gama)
Keskikenttäpelaaja, 19-vuotiasOleksandr Zinchenko (PSV Eindhoven, palasi lainalta)
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja, 20-vuotiasEliaquim Mangala (Valencia, palasi lainalta)
Keskuspuolustaja, 26 vuotiasRubén Sobrino (Alavés, palasi lainalta)
Keskushyökkääjä, 25-vuotiasSamir Nasri (Sevilla, palasi lainalta)
Vasen laitahyökkääjä, 30-vuotiasMarlos Moreno (Deportivo, palasi lainalta)
Vasen laitahyökkääjä, 20-vuotias[/vc_column_text][vc_separator][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_raw_js]JTNDc2NyaXB0JTIwdHlwZSUzRCUyMnRleHQlMkZqYXZhc2NyaXB0JTIyJTNFJTBBZnVuY3Rpb24lMjBnZXRBZ2UlMjhkYXRlU3RyaW5nJTI5JTIwJTdCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwdmFyJTIwdG9kYXklMjAlM0QlMjBuZXclMjBEYXRlJTI4JTI5JTNCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwdmFyJTIwYmlydGhEYXRlJTIwJTNEJTIwbmV3JTIwRGF0ZSUyOGRhdGVTdHJpbmclMjklM0IlMEElMjAlMjAlMjAlMjB2YXIlMjBhZ2UlMjAlM0QlMjB0b2RheS5nZXRGdWxsWWVhciUyOCUyOSUyMC0lMjBiaXJ0aERhdGUuZ2V0RnVsbFllYXIlMjglMjklM0IlMEElMjAlMjAlMjAlMjB2YXIlMjBtJTIwJTNEJTIwdG9kYXkuZ2V0TW9udGglMjglMjklMjAtJTIwYmlydGhEYXRlLmdldE1vbnRoJTI4JTI5JTNCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwaWYlMjAlMjhtJTIwJTNDJTIwMCUyMCU3QyU3QyUyMCUyOG0lMjAlM0QlM0QlM0QlMjAwJTIwJTI2JTI2JTIwdG9kYXkuZ2V0RGF0ZSUyOCUyOSUyMCUzQyUyMGJpcnRoRGF0ZS5nZXREYXRlJTI4JTI5JTI5JTI5JTIwJTdCJTBBJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwJTIwYWdlLS0lM0IlMEElMjAlMjAlMjAlMjAlN0QlMEElMjAlMjAlMjAlMjByZXR1cm4lMjBhZ2UlM0IlMEElN0QlMEElMEF2YXIlMjBiZGF5cyUyMCUzRCUyMGRvY3VtZW50LmdldEVsZW1lbnRzQnlDbGFzc05hbWUlMjglMjJjb2x1bW4tNiUyMiUyOSUzQiUwQSUwQWZvciUyOHZhciUyMGklMjAlM0QlMjAxJTNCJTIwaSUyMCUzQyUyMGJkYXlzLmxlbmd0aCUzQiUyMGklMkIlMkIlMjklMjAlN0IlMEElMjAlMjB2YXIlMjBiZGF5JTIwJTNEJTIwZ2V0QWdlJTI4YmRheXMlNUJpJTVELmlubmVySFRNTC5zbGljZSUyODAlMkMxMCUyOS5zcGxpdCUyOCUyNy4lMjclMjkucmV2ZXJzZSUyOCUyOS5qb2luJTI4JTI3JTJGJTI3JTI5JTI5JTNCJTBBJTIwJTIwYmRheXMlNUJpJTVELmlubmVySFRNTCUyMCUzRCUyMGJkYXklM0IlMEElN0QlMEElM0MlMkZzY3JpcHQlM0U=[/vc_raw_js][/vc_column][/vc_row]