Newcastle lähellä La Ligassa ja Bundesliigassa marinoituneen Stoke-kärjen hankintaa
Kuva: Getty Images
Sarja-avauksensa 0-2 Tottenhamille hävinnyt Newcastle on lähellä kesän ensimmäistä hyökkääjähankintaansa. Harakat ovat saamassa riveihinsä Stoken kärkimiehen Joselun.
BBC:n mukaan Newcastle maksaa 27-vuotiaasta hyökkääjästä noin 5 miljoonan punnan siirtosumman. Stoke maksoi Joselusta Hannoverille kaksi vuotta sitten hieman enemmän, eli 5,75 miljoonaa puntaa.
Joselu pelasi viime kaudella lainalla La Ligan Deportivo La Coruñassa, jossa hän teki kuusi maalia 24 ottelussa. Ainoalla kaudellaan Stokessa espanjalainen onnistui maalinteossa neljä kertaa.
Saksassa syntynyt Joselu oli pelannut ennen Stokeen siirtymistään Hannoverin lisäksi kasvattajaseurassaan Celta Vigossa, Real Madridissa, Hoffenheimissa ja Eintracht Frankfurtissa. Miehen yhden kauden maaliennätys pääsarjatasolla on yhdeksän maalia. Se syntyi Eintrachtissa kaudella 2013-2014.
Ennen Joselua Newcastle on hankkinut tänä kesänä viisi uutta pelaajaa. Joukkue on vahvistunut puolustaja Florian Lejeunella ja Javier Manquillolla sekä keskikentän kolmikolla Mikel Merino, Christian Atsu ja Jacob Murphy.
LUE MYÖS:
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”