West Hamin seurapomo: 17/20 valioliigaseuraa haluaa siirtoikkunan sulkeutuvan aiemmin
Kuva: Getty Images
Siirtomarkkinoiden aikataulu on herättänyt viime päivinä runsaasti puhetta Englannissa. Uutisoimme aiemmin tällä viikolla valioliigaseurojen keskustelevan siitä, että siirtoikkuna sulkeutuisi jo ennen sarjan alkamista. Nykyään siirtoikkuna sulkeutuu elo-syyskuun vaihteessa, noin kaksi-kolme viikkoa sarjan alkamisen jälkeen.
Vähintään 14 valioliigaseuran olisi puollettava uutta ehdotusta, jotta muutos menisi läpi. West Hamin varapuheenjohtaja Karren Brady sanoi Sky Sportsille, että maaliskuussa 17 seuraa 20:stä oli muutoksen kannalla.
– Me aloimme keskustella asiasta maaliskuussa. 17 seuraa kannatti muutosta. Merkittävin asia on mielestäni se, että muutos suojelisi joukkuetta. Tiedettäisiin paremmin tilanne (kauden alkaessa), Brady sanoi.
– Uskon seurojen tietävän jo aikaisessa vaiheessa, mitä ne haluavat tehdä ja miten rahoja halutaan käyttää. Sitä paitsi aina on tammikuun siirtoikkuna.
– Mielestäni siirtoikkunan umpeutuminen (ennen kauden alkua) olisi oikea päätös.
Vaikka Valioliiga muuttaisi oman siirtoikkunansa aikataulua, pelaajia voisi edelleen liikkua ovista ulos. Siirtoikkunan aikataulu kussakin maassa koskee ostettavia pelaajia. Eli edelleen Valioliigasta voitaisiin myydä pelaajia kauden alkamisen jälkeen esimerkiksi Espanjaan tai Saksaan, mikäli noiden maiden siirtoikkunoihin ei tulisi muutosta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen