Mixun Special One: Seuraa tätä Swansea-Man United -pelissä – Miten Lukakua ruokitaan?
Kuva: Juha Tamminen
Manchester United on pelannut tällä kaudella kaksi virallista ottelua. Ne olivat luonteeltaan hyvin erilaiset.
UEFA Supercupin finaalissa Real Madridia vastaan joukkue oli ajoittain pahasti jyrän alla. Kotiavauksessaan West Hamia vastaan United sen sijaan dominoi täydellisesti. Kummassakin pelissä Unitedin tulokaskaksikko Nemanja Matic ja Romelu Lukaku onnistuivat – Lukaku teki näissä peleissä yhteensä kolme maalia.
Kolme maalia kahdessa ottelussa on huima alku. Lukakun taso tiedettiin, mutta nuo tehot ovat varmasti yllättäneet monet. Lukaku on itselleen unelmaroolissa, juuri sellaisessa, missä hän haluaa pelata ja osaa pelata.
On kaksi asiaa, joista Lukaku nauttii. Pystyynjuoksut linjan taakse. Ne ovat ominaisempia hänelle kuin esimerkiksi jalkaan pelaaminen. Toinen seikka: keskitykset. Tehot tulevatkin riippumaan paljon siitä, millaisia syöttöjä Lukaku saa.
Erilaiset pelit takana
Supercupissa United ei kontrolloinut peliä eikä päässyt montaa kertaa hallitusti vastustajan rankkarialueen lähelle. Sen vuoksi Lukakua ruokittiin enemmän pitkillä palloilla. Tätä vaihtoehtoa tullaan näkemään otteluissa, joissa José Mourinho ottaa selkeästi puolustavamman taktiikan. Tällöin myös Matic putoaa alemmaksi ja on paljon vastuussa pitkien pallojen heittämisestä linjan taakse Lukakulle. Sen sijaan kotiavauksessa West Hamia vastaan Lukaku sai paljon lyhyempiä syöttöjä, joita jakelivat jälleen Matic, Paul Pogba ja ajoittain Juan Mata. Kun United lähtee selvästi viemään peliä, kuten West Hamia vastaan, Lukakua ruokkii useampi pelaaja lyhyillä syötöillä. United pelaa käytännössä wingereillä eli joukkue pyrkii pelaamaan nousevien pakkien kautta keskityksiä. Myös näistä väkivahva Lukaku nauttii. Jos wingerit eivät pysty sentteriä ruokkimaan, kuten kävi Realia vastaan, keskityksiä pyritään heittämään myös kahden hyökkäystä laidemmalla tukevan hyökkäyspään pelaajan kautta. Tällainen pelaaja on esimerkiksi Marcus Rashford, joka pelasi erinomaisesti West Hamia vastaan.Miten ruokinta onnistuu viikonloppuna?
Viikonloppuna United kohtaa vieraskentällä Swansean. Ennakolta pelistä tulee kahden aiemman ottelun välimuoto. Swansea ei varmasti pakota Unitedia yhtä alas kuin Real, mutta United ei välttämättä pysty – tai edes yritä – dominoimaan vieraskentällä kuin West Hamia vastaan. Ottelun iso pointti onkin, mistä ja miten Lukakua saadaan ruokittua? Ja miten Swansea pystyy nämä syöttölinjat ottamaan kiinni. En yllättyisi, jos Swansean taktiikkapalavereissa Maticin nimi olisi alleviivattu paksulla tussilla. Jos Matic saadaan kuriin, on voitettu paljon. Mixu Paatelainen Valioliigahistorian ensimmäinen suomalaispelaaja ja Suomen maajoukkueen entinen päävalmentaja Mixu Paatelainen toimii Valioliiga.comin analyytikkona koko kauden ajan. Mixun Special One -palstalla on luvassa kolumneja ja videoita, joissa taktiset huomiot näyttelevät pääosaa (uutinen).LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä