Stoke onnistui kaatamaan Arsenalin – PSG:stä saapunut kärki iski debyytissään voittomaalin
Kuva: Getty Images
Stoke otti kauden ensimmäisen voittonsa, kun Arsenal kaatui Britannia Stadiumilla luvuin 1-0. Ottelun ainoasta maalista vastasi Jesé Rodríguez, joka siirtyi seuraan aikaisemmin tällä viikolla. Kamppailu oli Jesén ensimmäinen Stoken paidassa.
Arsenal aloitti ottelun hyvin. Arsene Wengerin miehistö otti pallonhallinnan kontolleen, mutta Stoken puolustus- ja vastahyökkäyspeli toimi odotetun hyvin. Stoke sai ikäviä uutisia avausjakson puolivälissä, kun Xherdan Shaqiri loukkaantui ja joutui jättämään kentän. Shaqirin tilalle vaihdettiin Saido Berahino.
Jesé pelasi pirteän ensimmäisen jakson ja oli jatkuvasti vaarallinen laidallaan. Se palkittiin välittömästi toisen jakson avausminuuteilla. Stoke iski vastaan nopeasti pallonriiston jälkeen ja espanjalaiskärjelle pelattiin hyvä maalipaikka, eikä Jesé jättänyt sitä käyttämättä.
Arsenal painosti isäntien johto-osuman jälkeen ja saikin muutaman maukkaan maalipaikan aikaiseksi. Alexandre Lacazette sai jo pallon maaliin, mutta osuma vihellettiin paitsioksi. Ranskalaishyökkääjä oli hyvin niukasti paitsiossa ja Arsenal-pelaajat kritisoivatkin päätöstä, joka lopulta osoittautuikin oikeaksi.
Lisäajan loppuhetkillä Olivier Giroudilla oli vielä loistopaikka tasoittaa kamppailu, mutta hyökkääjän pusku viuhui hieman ohi Jack Butlandin vartioiman Stoke-maalin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa