Englannin maajoukkuelegenda ei kutsuisi Wayne Rooneya takaisin – ”Hänen aikansa ohi”

Sir Geoff Hurstin mielestä Wayne Rooneya ei pidä kutsua takaisin Englannin maajoukkueeseen. 31-vuotias hyökkääjä on saanut Evertoniin siirryttyään vahvan alun kaudelle tehtyään kaksi maalia kahdella ensimmäisellä kierroksella.
Rooney on myös Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen maalikuningas. The Three Lionsin toistaiseksi ainoan maailmanmestaruuden hattutempullaan vuonna 1966 ratkaissut Hurst ei siitä huolimatta usko enää konkarin kykyihin.
– Hän ei pelannut viime kaudella säännöllisesti Manchester Unitedissa. Jos et pelaa säännöllisesti seurassasi, sinun ei pitäisi edustaa maajoukkuetta. Se on minun mielipiteeni. Hän ollut yksi tämän maan parhaista pelaajista, mutta vanhana sitä menettää terävyyttä. Uskon hänen aikansa Englannin paidassa olevan ohi, Hurst totesi Sky Sportsille.
Hurst uskoo Rooneyn tarvitsevan kokonaisen hyvän kauden päästäkseen takaisin maajoukkueeseen.
– Jos hän pärjää puolet kaudesta hyvin ja tekee maaleja, hän voisi neuvotella itseään maajoukkueeseen, mutta sitten on vielä se kauden toinen puolisko. Hänen paluu saattaisi olla jopa häiriötekijä. Erityisesti, jos he pelaavat hyvin, maajoukkuelegenda lisäsi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin