Ex-pelaaja: Man United ja Man City saavat Liverpoolin ja Jürgen Kloppin näyttämään ”amatööreiltä”

Liverpoolin takavuosien runkopelaajan Ronnie Whelanin mielestä on selvää, että Manchester on voittanut tämän kesän siirtosodan.
– Kun verrataan Unitedin ja Cityn tekemään bisnekseen, Liverpool ja Jürgen Klopp näyttävät amatööreiltä, Whelan toteaa irlantilaislehti Independentissä.
– Vieläkin pahempaa, Ronald Koeman ja Everton ovat käyttäneet siihen malliin kuin olisivat löytäneet rahapuun.
Whelan muistuttaa, että Liverpool on lähdössä siirtoajan viimeiseen viikkoon vain kahden pelaajahankinnan kera.
– Hänen joukkueessaan on joitakin ammottavia aukkoja, ja näyttää siltä, ettei rahaa ole käytössä, elleivät he tartu Barcelonan Philippe Coutinhosta tekemään tarjoukseen.
– Voin tehdä ainoastaan sen oletuksen, että Liverpool tavoitteli Virgil van Dijkia, mutta heillä ei tunnu olevan tarpeeksi tämän hankkimiseen – mikä on tavallaan ollut teema koko kesän ajan.
Whelan sanoo kaikkien näkevän, että Klopp tarvitsee parempia puolustajia ja lisää maalintekovaihtoehtoja hyökkäyspäähän. Silti viimeksi kuluneen kuukauden suurimmat otsikot Anfieldilla on saatu pelaajasta, joka haluaa lähteä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan

- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan