Stoke lähellä Tottenham-puolustajan hankintaa – Siirtosummasta jo päästy sopuun?
Kuva: Getty Images
Stoke on hyvin lähellä vahvistaa rivejään Tottenhamin keskuspuolustajalla Kevin Wimmerillä. Sky Sportsin mukaan Stoke ja Tottenham ovat jo sopineet 15 miljoonan punnan (16,22 miljoonan euron) siirtokorvauksesta, ja seuraavaksi Wimmeriä odotetaan Stoken lääkärintarkastukseen.
Vaikka Wimmer onkin saanut reilun kahden Tottenham-kautensa aikana vain rajoitetusti peliaikaa, on Spurs tekemässä topparilla mukavasti voittoa. Tottenham nimittäin maksoi miehestä Bundesliigan Kölnille kesällä 2015 4,3 miljoonaa puntaa, eli alle kolmanneksen nyt spekuloidusta myyntihinnasta.
24-vuotias Wimmer pelasi vakuuttavan kauden Kölnin palattua Bundesliigaan kaudeksi 2014-2015, ja nousi yhdeksi sarjan luotettavimmista puolustajista. Tottenhamissa läpimurron tekeminen on kuitenkin ollut vaikeaa belgialaisten Jan Vertonghenin ja Toby Alderweireldin muodostaessa yhden Valioliigan parhaista topparipareista.
Kahden ensimmäisen kautensa aikana Wimmer pääsi pelaamaan 15 valioliigaottelussa lähinnä jommankumman (tai molempien) belgialaisen poissaollessa. Tällä viikolla itävaltalaisen asema Spursin puolustajahierarkiassa kuitenkin heikkeni entisestään, kun Tottenham osti seuran ennätyssummalla kolumbialaisen Davinson Sánchezin Ajaxista.
Kauden kahta ensimmäistä valioliigaottelua Wimmer seurasi vaihtopenkiltä, mutta Sánchezin saapuminen pudotti miehen kokonaan ulos kokoonpanosta.
Mikäli kauppa toteutuu, tulee Wimmeristä Stoken kesän seitsemäs uusi hankinta. Aiemmin manageri Mark Hughes on vahvistanut ryhmänsä puolustusta Josh Tymonilla, Kurt Zoumalle ja jo viime kaudella seurassa lainalla pelanneella Bruno Martins Indillä.
Wimmer on pelannut Itävallan maajoukkueessa kahdeksan ottelua. Syyskuun MM-karsintapelien pelaajavalinnoissa hän sai tyytyä varamiehen rooliin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”