Sami Hyypiän vanha luottotoppari vaihtaa Valioliigan Ranskan pääsarjaan

28-vuotiaan saksalaispuolustajan Philipp Wollscheidin ura Valioliigassa on tällä erää ohi. 194-senttinen toppari siirtyy Stokesta Ranskan pääsarjaseura Metziin. Metz vahvisti kolmevuotisen sopimuksen kotisivuillaan.
Wollscheid pelasi uransa parasta jalkapalloa ensin Nürnbergissä ja sitten Sami Hyypiän valmennuksessa Bayer Leverkusenissa vuosina 2012-2014. Tuona aikana hän pääsi kokeilemaan osaamistaan jopa Saksan maajoukkueessa.
Huuhkajien ex-kapteenin ehdottomiin luottomiehiin kuuluneen Wollscheidin peliaika kuitenkin väheni radikaalisti, kun Leverkusen korvasi Hyypiän Roger Schmidtillä. Leverkusen lainasikin Wollscheidin ensin Mainziin ja tammikuussa 2015 Stokeen.
Wollscheidin esitykset lainapestillä olivat sen verran hyviä, että Stoke käytti osto-option ja lunasti saksalaisen itselleen seuranneena kesänä. Kaudella 2015-2016 Wollscheid kuuluikin Stoken runkomiehiin, mutta viime kauden hän vietti lainalla Wolfsburgissa. Kaikkiaan Wollscheid ehti pelata Stoken paidassa 56 ottelua.
Tänä kesänä Stoke on hankkinut puolustukseensa Kevin Wimmerin, Bruno Martins Indin ja Kurt Zouman, joten Wollscheidille ei ollut enää tilaa joukkueessa.
Metz ei paljastanut maksamaansa siirtokorvausta julkisuuteen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen