Liverpoolin ’paras kaveri’ löytyykin Lontoosta – haalinut kaksi isointa siirtoaan Anfieldilta
Kuva: Getty Images
Crystal Palacen toinen omistaja Steve Parish ei peitellyt tyytyväisyyttään, kun seura onnistui nappaamaan siirtomarkkinoiden “ykköskohteensa” ennen ikkunan umpeutumista.
Palace maksoi Liverpoolille noin 25 miljoonaa puntaa ranskalaistoppari Mamadou Sakhosta, joka esiintyi Selhurst Parkilla edukseen viime kevään lainapestinsä aikana.
– Se on neljän vuoden sopimus, jossa on optio viidennestä vuodesta. Se on meille massiivinen asia, todella massiivinen, koska hän oli niin suuressa osassa joukkueessamme viime kaudella, Parish kommentoi Croydon Advertiserin ja Sky Sportsin haastattelussa.
– Hän on mahtava persoona, henkilö, josta kaikki seuran ihmiset pitävät. Hän on ainutlaatuinen persoona. Kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä hän tekee joukkueellemme kentällä, vaan mitä hän tarkoittaa meille kentän ulkopuolella.
Parishin mukaan kaikki Palacen pelaajat halusivat Sakhon takaisin. Myös kannattajat olivat tehdä omistajan ”hulluksi” vaatiessaan tätä hankkimaan miehen.
– Hän oli ykköskohteemme ja toiseksi suurin siirtomme historiassa (Christian Benteken jälkeen). Sekä hän että Christian tulivat samasta seurasta. Uskon meidän olevan Liverpoolin parhaita kavereita! Joten olemme erittäin, erittäin onnellisia.
Sakho voi osoittautua ratkaisevaksi hankinnaksi Palacen kauden kannalta. Joukkueen pitäisi kääntää kurssinsa nopeasti, sillä kolmen kierroksen jälkeen pistetili on vielä avaamatta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä

- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta