Chelsea-vahti pyysi Atléticon kannattajilta viestiään anteeksi – ”Ei ollut missään nimessä tarkoitus”
Kuva: Getty Images
Chelsean Thibaut Courtois vitsaili sosiaalisessa mediassaan perjantai-iltana, kun Diego Costa jäi kuin jäikin lopulta Chelsean kirjoille vielä syyskaudeksi.
– Hän jää, Courtois nauroi Twitter-tilillään. Kyseinen lausahdus on tullut tunnetuksi kesän aikana, sillä Gerard Piqué kirjoitti samaisen lauseen omalla Twitter-tilillään Neymarin kuvan kera. Neymar jätti Barcelonan noin viikkoa myöhemmin.
Costa halusi siirtyä kesän siirtoikkunan aikana vain ja ainoastaan Atléticon riveihin, ja Atléticon kannattajat odottivat läpi kesän siirron virallistumista. Lopulta seurat eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen ja Costa jatkaa näillä näkymin omatoimista harjoittelemista kotikaupungissaan Lagartossa Brasiliassa tammikuuhun saakka, jolloin kärki pystyy siirtymään Atléticoon. Atléticon siirtokielto päättyy tammikuun alussa.
Atléticossa kolmen kauden ajan pelannut Courtois sai välittömästi Atlético-kannattajien vihat niskaansa, ja belgialaisvahti pahoittelikin tapahtunutta.
– Ei ollut missään nimessä tarkoitus pahoittaa Atléticon kannattajien mieltä. Minulla on valtavasti kunnioitusta Atléticoa ja heidän kannattajiaan kohti, enkä todellakaan pahoittaisi tahallaan heidän mieltään. Costa jäi Chelseaan kirjoille ja saa nähdä mitä tapahtuu syksyn aikana. Hän on kuitenkin vielä Brasiliassa, Courtois totesi espanjalaiselle radiokanava Onda Cerolle.
Englantilaismedioiden mukaan Costa ei aio palata Lontooseen harjoittelemaan Chelsean reservien kanssa. Chelsea sakottaa kärkeään joka viikko, mutta Costa on valmis olemaan Lagartossa niin pitkään, kunnes paluu kotoiseen Atléticoon virallistuu.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Cityn Kalvin Phillips on ollut pitkään hiljaa – nyt edessä lainasiirto
- Manchester United esti pelaajansa siirron Turkkiin
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
