Man United puski voittoon – Paul Pogba loukkaantui jo ottelun alussa

Eurooppa-liigan voittajana Mestarien liigaan tiensä täksi kaudeksi selvittänyt Manchester United aloitti urakan maanosan korkeimman tason turnauksessa voitokkaasti. Kotiottelu sveitsiläistä Baselia vastaan päättyi lukemiin 3-0.
Kotimaittensa sarjoissa kumpikaan joukkueista ei viime kierroksella saavuttanut täyttä pottia; José Mourinhon suojatit poistuivat Stoke-ottelusta tasapelipisteen kera, Basel puolestaan hävisi Lausannelle 1-2.
Paul Pogban kipparoima United asteli kaatosateiselle Old Traffordille tilanteessa, jossa tuskin kukaan odotti siltä mitään muuta kuin voittoa. Phil Jonesin ja Eric Baillyn ollessa pelikielloissa aloitti kotijoukkue ottelun toppariparilla Chris Smalling-Victor Lindelöf.
Hyökkäyspäässä tapahtui välittömästi – ennen kolmen peliminuutin täyttymistä United oli antanut kaksi kulmaa, ja Romelu Lukaku päässyt toden teolla testaamaan vieraitten maalivahti Tomas Vaclikin refleksejä. Tilanteen ehti blokkaamaan Basel-puolustuksen Manuel Akanji.
13. minuutin kohdalla Anthony Martial ja Juan Mata juonivat pallon huippusyötöillä Henrik Mkhitarjanille, jonka pusku läheltä suuntautui vain vähän yli maalin.
Muutamaa minuuttia myöhemmin punaisten taivaalle nousi todella iso synkkä pilvi – Pogban takareisi petti. Ranskalainen linkutti vaihtoon – tilalle Marouane Fellaini.
Isäntien peli ei tässä vaiheessa tuntunut kuitenkaan seonneen – 23. minuutilla se sai pallon Mkhitarjanin toimittamana jo tolppaan. Armenialainen jatkoi tilanteen Vaclikin käsiin. Muutaman kerran omiakin hyökkäyksiään ottelun alussa rakentelemaan päässyt Basel näytti olevan pahasti köysissä.
Mkhitarjan pysyi esillä myös seuraavina minuutteina. Unitedin vastahyökkäystä nostamaan lähtenyt keskikenttämies sai Éder Balantan nappulat nilkoilleen pahan näköisesti keskiympyrässä. Seurauksena varoitus vieraitten kolumbialaiselle.
Vieraitten ensimmäinen varsinainen maalintekomahdollisuus osui Luca Zuffille, joka pääsi ampumaan vastapalloon vähän rangaistusalueen ulkopuolelta reilun puolen tunnin pelin jälkeen – veto kuitenkin reilusti ohi.
35. minuutilla iski kuitenkin kotijoukkueen vaihtomies Fellaini. Kapteeninnauhan käteensä Pogban loukkaantumisen jälkeen saanut Ashley Young keskitti tarkasti oikealta, ja belgialainen nousi puskutilanteessa selkeästi muita korkeammalle, 1-0.
Tauolle yhden maalin kotijohdossa. Harvoja hetkiä lukuun ottamatta Basel ei saanut isänniltä lainkaan aikaa oman pelinsä rakentamiseen, ja ensimmäisen jakson tilastot kenties jopa vähän mairittelivat joukkuetta.
Shots: 10-4
Pass accuracy: 88%-68%
Chances created: 6-3
Possession: 62%-38%
Fellaini with the goal.
Toisen jakson ensi minuuteilla vieraat osoittivat aktiivisuutta hyökkäyssuuntaan. Sen ratkaisut näyttivät heikoilta; edelleenkään isännät eivät antaneet niihin aikaa. Seitsemän minuuttia tauosta, ja tilanteeksi kirjattiin 2-0. Tällä kertaa kulmapotkun jälkitilanteessa Lukaku jätti muut kentälläolijat alapuolelleen ja tuplasi puskullaan United-johdon.
Vähän tunnin pelin jälkeen myös David de Gea pääsi näyttämään parastaan. Mkhitarjanin keskialueen pallonmenetyksen jälkeen Mohamed Elyounoussi pääsi yrittämään vetoa läheltä etuylänurkkaan, mutta espanjalaisvahti venytti pallon yli maalin.
Hyvin pelissä esillä ollut Martial pääsi vain hetkeä myöhemmin ohjaamaan Fellainin keskityksestä yhtä läheltä, toisessa päässä kenttää – pallo vaikeasta asennosta hieman ohi. Mourinho palkitsi ranskalaisen hyvästä pelistä ottamalla tämän vaihtoon 70. minuutilla, tilalle Jesse Lingard.
Kovin vaisun oloisella Old Traffordilla nähtiin juuri riittävän tehokas kotijoukkue, joka ratkaisi pelin korkeista keskityspalloista. Vierasryhmä oli yritteliäs, mutta vailla todellisia mahdollisuuksia yllätykseen. Sen kannattajat puolestaan vastasivat lähes kaikesta tv-lähetyksen kautta välittyneestä äänestä katsomon puolella.
84. minuutilla nähtiin vielä tuttua debytointia: Marcus Rashford teki ensimmäisessä Mestarien liigan ottelussaan maalin. Kuutta minuuttia ennen osumaa kentälle tulleen nuorisotähden tavaksi on tullut osua debyyteissään lähes kaikissa kilpailuissa. Pallo ajautui 19-vuotiaalle useammankin hutipotkun jälkeen; 3-0 oli lopulta kuitenkin ottelun ensimmäinen jalalla tehty maali.
Mestarien liiga tiistaina
Roma-Atlético Madrid 0-0
Barcelona-Juventus 3-0 (1-0)
1-0 Lionel Messi (45.)
2-0 Ivan Rakitic (56.)
3-0 Lionel Messi (69.)
Bayern München-Anderlecht 3-0 (1-0)
Ulosajo, Sven Kums, Anderlecht (11.)
1-0 Robert Lewandowski rp. (12.)
2-0 Thiago Alcântara (65.)
3-0 Joshua Kimmich (90.)
Benfica-TsSKA Moskova 1-2 (0-0)
1-0 Haris Seferovic (50.)
1-1 Vitinho rp. (63.)
1-2 Timur Zhamaletdinov (71.)
Celtic-PSG 0-5 (0-3)
0-1 Neymar (19.)
0-2 Kylian Mbappé (34.)
0-3 Edinson Cavani rp. (40.)
0-4 Mikael Lustig om. (83.)
0-5 Edinson Cavani (85.)
Chelsea-Karabah 6-0 (2-0)
1-0 Pedro (5.)
2-0 Davide Zappacosta (30.)
3-0 César Azpilicueta (55.)
4-0 Tiemoué Bakayoko (71.)
5-0 Michy Batshuayi (76.)
6-0 Maksim Medvedev (82.)
Manchester United-Basel 3-0 (1-0)
1-0 Marouane Fellaini (35.)
2-0 Romelu Lukaku (53.)
3-0 Marcus Rashford (84.)
Olympiakos-Sporting Lissabon 2-3 (0-3)
0-1 Seydou Doumbia (2.)
0-2 Gelson Martins (13.)
0-3 Bruno Fernandes (43.)
1-3 Felipe Pardo (90.)
2-3 Felipe Pardo (90+3.)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle