Mestarien liigassa taistellaan myös terrorismia vastaan – ”Matalan riskin tapahtumia ei enää ole”
Kuva: Getty Images
Uuden Mestarien liiga -kauden lohkovaihe starttaa tiistai-iltana kahdeksalla eri paikkakunnalla. Vaikka urheilu ja jalkapallo onkin edelleen itsestäänselvästi tapahtumien keskiössä, saadaan ottelutapahtumissa ja stadionien liepeillä varautua siihen, että poliiseja ja turvallisuusjärjestelyjä tullaan näkemään aiempaa enemmän.
Eurooppaa ovat ravistelleet muutaman viime vuoden aikana useat vakavat terrori-iskut, eikä terrorismin uhkaa voida sulkea pois Mestarien liigastakaan. Ottelupaikkakunnilla tehdään varmasti kuitenkin kaikki mahdollinen, jotta tragedioilta vältyttäisiin.
Eurooppalaisten jalkapalloseurojen turvallisuusvastaavat kokoontuivat viime viikolla Müncheniin vuotuiseen stadion- ja turvallisuuskonferenssiin. Konferenssin järjestivät yhteistyössä Uefa ja EU, ja siinä keskityttiin erityisesti terrori-iskujen ehkäisemiseen.
Guardianin mukaan muun muassa Liverpool, Arsenal ja Manchester United ovat asentaneet tolppia ja betoniporsaita estääkseen mahdollisia autolla tehtyjä iskuja. Stadionien lähettyvillä tehdään myös enemmän reppujen tarkistuksia.
Sen jälkeen, kun itsemurhapommittaja surmasi 22 Ariana Granden pop-konsertista poistuvaa ihmistä Manchesterissa toukokuussa, on huomiota alettu kiinnittää nimenomaan stadioneilta poistumiseen.
– Pariisin hyökkäysten (kolme itsemurhapommia Stade de Francen ulkopuolella Ranska-Saksa -ystävyysottelussa marraskuussa 2015) jälkeen tapahtumissa keskityttiin turvallisuuteen ihmisten tullessa sisään, Arsenalin stadionvastaava John Beattie sanoo.
– Manchesterin pommin jälkeen miettimme, kuinka suojella paikalta poistuvia ihmisiä. Teemme kaiken mahdollisen estääksemme terroristeja hyökkäämästä stadioneitamme kohtaan.
Yksityisen turvallisuusasiantuntijan Steve Frosdickin mukaan Pariisin ja Istanbulin hyökkäykset merkitsivät suurta muutosta Euroopan jalkapallon turvallisuushuolille. Istanbulissa 38 ihmistä kuoli Besiktas-Bursaspor -ottelun yhteydessä räjähtäneen pommin kylvämiin tuhoihin.
– Manchesterin pommitus osoitti, että matalan riskin tapahtumia ei enää ole. Stadionit, seurat ja kansalliset jalkapalloliitot ovat päivittäneet terrorismin vastaisia turvatoimiaan, ja UEFA on tarjonnut asianosaisille koulutusta ja tukea, Frosdick kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- West Ham on kiinnostunut Jørgen Strand Larsenista
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Tunnettu Valioliiga-pomo tutkittavana seksuaalirikoksista
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Curtis Jones: Mohamed Salah pyysi Liverpoolin pelaajilta anteeksi
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Tottenham sai kaksi punaista korttia – Alexander Isakin peli päättyi polvivammaan
- Pep Guardiolalta varoitus Man Cityn pelaajille: ”Tämä ei riitä”
- Man Unitedin lainalle lähettämä pelaaja ampui joukkueensa voittoon
- Tottenhamin Thomas Frankilta kovaa kritiikkiä tuomarille: ”Teki massiivisen virheen”