Englannin maajoukkuepuolustaja kertoi Man Unitedin tavoitelleen häntä takaisin Old Traffordille
Kuva: Getty Images
Burnleyssa viime kaudella pelannut Michael Keane oli huhujen mukaan yksi kesän tavoitelluimmista puolustajista. Varmana tiedetään ainoastaan Evertonin kiinnostus, sillä sinne mies siirtyi noin 30 miljoonalla eurolla.
Nyt hän paljasti myös toisen hänestä kiinnostuneen joukkueen, sillä Keanen kasvattajaseura Manchester United tavoitteli häntä kesän aikana.
– He [United] olivat yhteydessä agenttiini ja osoittivat todella paljon kiinnostusta, Keane kertoi The Timesille.
– He halusivat minut, mutta muutamia asioita tapahtui ja päädyin valitsemaan Evertonin. Ajattelin, että saisin täällä enemmän peliaikaa kuin Man Unitedissa ja tällä oli suuri merkitys päätöksessäni.
– Pelattuani kolme vuotta Burnleyssä, en ollut enää niin suuri Man Unitedin fani kuin ennen. En ollut enää fani, joten en ajatellut enää sitä, vaan mietin rationaalisesti, mikä olisi minulle parhaaksi.
– Koko minun perheeni kannattaa Man Unitedia, joten kyseessä ei ollut helppo päätös. Isäni olisi ollut todella innoissaan, jos olisin siirtynyt Man Unitediin, mutta hän oli lopulta onnellinen, että valitsin Evertonin enkä esimerkiksi Liverpoolia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”