Tällä viikolla pelataan jälleen Liigacupia tai Carabao Cupia, kuten sen virallinen nimi nykyään kuuluu. Mikä tämän kilpailun asema oikein on englantilaisessa jalkapallossa? Mietitään hetki maan muita kilpailuja. Valioliigaa pidetään maailman kovatasoisimpana jalkapallosarjana. Lisäksi se on myös maailman rahakkain jalkapallosarja. FA Cup puolestaan on maailman vanhin jalkapallokilpailu, jonka viihdearvoa kohentavat lukuisat yllätykset. Kuinka moni muistaa esimerkiksi, kun viidenneksi korkeimman sarjatason Sutton United haastoi piirakkaa vaihtopenkillä syöneen maalivahtinsa Wayne Shaw’n kanssa Arsenalin miljoonamiehet? FA Cupissa nähtiin viime kaudella myös monta oikeasti jännittävää ja ikimuistoista jalkapallo-ottelua. Osalla englantilaisjoukkueista kilpailujen joukossa on myös Mestarien liiga tai Eurooppa-liiga. Nämä kaksi kilpailua tuskin edes tarvitsevat perusteluja, jos niitä kaipasivat edellisetkään.

”Voittoa ei arvosteta”

Entä sitten Liigacup? Kuinka moni oikeasti edes muistaa, ketkä pelasivat viime kaudella kilpailun loppuottelussa? Vaikka kyseessä on kilpailun huipennus, uskallan väittää, että finaalissa olleiden joukkueiden kannattajia lukuun ottamatta kovin moni ei oikeasti muista edes kilpailun huipennusta. Arvostuksesta kertovat Tim Sherwoodin tuoreet kommentit siitä, että Tottenhamin tulisi voittaa joitain kilpailuja, jotta se saisi pidettyä avainpelaajansa. Hän lisäsi kommenttiinsa naurahtaen, ”enkä siis tarkoita mitään Carabao Cupia”. Sherwoodin lisäys johtui siitä, ettei kilpailua arvosteta. Sen voittamista ei juurikaan lasketa voittamiseksi. Arvostuksen lisäksi myös taloudellinen hyöty on ainakin suurseuroille melko mitätön. Pienet seurat voisivat sen voittoa arvostaakin, mutta viime vuosien voittajat ovat lähes poikkeuksetta kuuluneet siihen ryhmään, joka ei kilpailun voittoa kovin riehakkaasti edes juhli. Viimeisestä 12 voittajasta 10 kuuluu Valioliigan ”kuuteen suureen”.

Haittapuolia?

Joku voisi tässä vaiheessa kysyä, mitä haittaa kilpailusta on? Ei paljoa. Itse koen ainoaksi ongelmaksi pelimäärän. Viime kauden mestarille (helpotus heille, jotka jäivät miettimään finalisteja) Manchester Unitedille kertyi cupissa yhteensä kuusi peliä. Määrä ei äkkiseltään kuulosta valtavalta. Ja on toki totta, että usein otteluissa annetaan peliaikaa heille, jotka eivät Valioliigassa pelaa säännöllisesti. Tulee kuitenkin muistaa, että jos joukkue pääsee pitkälle muissa kilpailuissa, niin kuusikin ottelua mahdollisine jatkoaikoineen on aika kova rasitus varsinkin kovassa otteluruuhkassa. Liigacupilla ei juuri ole muita haittapuolia, mutta onko se tarpeeksi iso syy pitää kilpailua elossa? Ei ja tästä syystä Englannin jalkapalloliiton tulisi järjestää vähintään äänestys kilpailuun osallistuvien joukkueiden kesken, tulisiko siitä luopua. Useimmissa maissa cup-kilpailuja on vain yksi. Niin pitäisi olla myös Englannissa.

LUE MYÖS: